Ari Väänäselle myönnettiin Vaikuttavuussäätiön professuuri

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori on tutkinut pitkään mielenterveyden asemaa muuttuvassa työelämässä. Nyt alkavassa tutkimusprojektissa haetaan uudenlaiseen tutkimusdataan ja monitieteiseen yhteistyöhön perustuvia oikea-aikaisia ja ennakoivia ratkaisuja työntekijöiden mielenterveyden tukemiseen.
Henkilökuvassa Ari Väänänen.

 

Henkilökuva Ari Väänänen
Ari Väänänen
tutkimusprofessori

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Ari Väänänen on yksi kolmesta professorista, joille Vaikuttavuussäätiö on myöntänyt Tandem Industry Academia Professor -rahoituksen (TIA).

Monitieteinen tutkimusprojekti etsii uudenlaista tietoa ja lähestymistapoja mielenterveyden haasteisiin koneoppimisen mallien ja monipuolisten tietovarantojen avulla. Tutkimuksen yhteistyökumppanina on Terveystalo, jolla on rikas rekisteriaineisto. 

– Työterveyspalvelujen datavirtoja yhdistetään ensimmäistä kertaa näin monipuolisesti kansallisiin työelämä- ja terveysrekistereihin. Esimerkiksi lyhyiden psykologisten konsultaatioiden roolia työkyvyn tukimuotona voidaan näin tarkastella kattavasti erilaissa työssä käyvien ryhmissä, Ari Väänänen kertoo.  

Tutkimus ajoittuu vuosille 2024–2026, ja se tuottaa tuoretta tietoa, joka on laajasti hyödynnettävissä työelämän ja yhteiskunnan eri tasoilla.  

– Ainutlaatuinen tutkimusdata avaa uusia mahdollisuuksia ymmärtää työssä käyvien psyykkisten haasteiden kehittymistä. Lähestymistapa voi auttaa kehittämään oikea-aikaisia ja ennakoivia ratkaisuja työntekijöiden mielenterveyden ja työkyvyn tukemiseen, Väänänen sanoo. 

Nyt rahoitettavissa professuureissa tutkitaan mielenterveyden tukemisen lisäksi tuntoaistia metaversumeissa sekä kvanttiteknologian ja koneoppimisen avustamaa lääkekehitystä. Professuureihin valittiin myös:

  • Lääkeaineen suunnittelun professori Antti Poso, Itä-Suomen Yliopisto (yhteistyössä Orion Pharma)
  • Tietojenkäsittelyopin professori Roope Raisamo, Tampereen yliopisto (yhteistyössä Nokia Technologies)

Tutustu

Lisätiedot

  • tutkimusprofessori Ari Väänänen, Työterveyslaitos, +35850 511 0530, Ari.Vaananen [at] ttl.fi

Jaa sisältö somessa!