Jenni Ervastin TIA Professor -hankkeessa tutkitaan strategisen työkykyjohtamisen merkitystä yritykselle tärkeiden tunnuslukujen valossa.
Yhteistyöhankkeen aineistona on Ilmarisen asiakastieto sekä tieto korvauksia hakeneista työntekijöistä. Yhteistyöhanke tuottaa täysin uutta tietoa, sillä tutkija saa käyttöönsä tiukasti säänneltyä aineistoa, jota ei ole aiemmin voitu käyttää tieteellisen tutkimuksen tekemiseen.
– Yhteistyö avaa uusia tutkimusmahdollisuuksia mutta myös antaa uudenlaista näkökulmaa työkyvyn ja työkyvyttömyyden tutkimukseen. Uudet tutkimuskysymykset avaavat mahdollisuuksia myös uusille tutkimushankkeille, Jenni Ervasti kertoo.
Tavoitteena pidemmät työurat
Hankkeessa selvitetään, miten strategisella työkykyjohtamisella voidaan tukea työkykyä ja ehkäistä työkyvyttömyyttä eri vaiheissa sekä miten optimaalisesti toteutettu strateginen työkykyjohtaminen heijastuu erilaisissa taloudellisissa tunnusluvuissa, kuten työnantajan eläkevakuutusmaksuissa.
Tutkimuksen tulokset voivat parantaa yritysten tuottavuutta ja vähentää vakuutusmaksuja. Yhteiskunnan tasolla vaikutukset näkyvät pidempinä työurina ja työhön osallistumisen kasvamisena. Hankkeelle myönnetty rahoitus on kaikkiaan runsaat 126 000 euroa.
TIA-rahoitus vahvistaa tieteen ja yrityselämän yhteistyötä
Vaikuttavuussäätiön TIA-rahoitukset on suunnattu tutkimushankkeille, joissa tehdään yhteistyötä yritysten kanssa. Vaikuttavuussäätiö rahoittaa kaikkiaan neljän professorin huippututkimushankkeita, joissa hyödynnetään yritysten dataa ja asiantuntemusta. Uuden TIA Seed -rahoituksen ideana on vahvistaa Suomeen saapuvien huippuosaajien integroitumista suomalaiseen elinkeinoelämään.
Nyt rahoitettavissa TIA Professor ja TIA Seed -hankkeissa tuetaan professoreiden omia tutkimusideoita. Rahoitus tarjoaa professoreille mahdollisuuden keskittyä omaan tutkimukseen ja hyödyntää yritysten dataa ja käytännön osaamista.
Muut rahoituksen saajat:
- Cecilia Nauclér, professori Turun yliopisto (TIA Seed)
- Anton Zasedatelev, apulaisprofessori Aalto-yliopisto (TIA Seed)
- Ismo Strandén, tutkimusprofessori, Luonnonvarakeskus (TIA Professor)
Tutustu
- Valtio perusti Vaikuttavuussäätiön vuonna 2019 lisäämään suomalaisen akateemisen koulutuksen ja huippututkimuksen yhteyksiä elinkeinoelämään.
- Vaikuttavuussäätiön kehittämää TIA Professor -rahoitusta on myönnetty nyt yhteensä 11:lle professorille vuodesta 2022 alkaen.
- Uuden TIA Seed -rahoituksen ideana on vahvistaa Suomeen saapuvien huippuosaajien integroitumista suomalaiseen elinkeinoelämään.
- Kaikkiaan Vaikuttavuussäätiö rahoittaa nyt professoreita lähes 700 000 eurolla.
- Lue Vaikuttavuussäätiön tiedote: Vaikuttavuussäätiö rahoittaa professoreita lähes 700 000 eurolla – fokuksessa Suomeen saapuvien tutkijoiden integroiminen
Lisätiedot
- Johtava tutkija Jenni Ervasti, Työterveyslaitos, +35843 825 5475, jenni.ervasti [at] ttl.fi