Työolobarometri osoittaa, että kiire rasittaa työssä käyviä. Kiire on siis tosiasia, henkilön hyvinvointia, työskentelyä ja sen tuloksellisuutta lamauttava ankeuttaja, jota vastaan on taisteltava työtä ja työskentelyä kehittämällä.
Kiire on myös tekosyy. Kiire on syy siihen, miksi asiat jäävät tekemättä. Se on käypä ja ainakin usein käytetty perustelu, johon voi vedota. Mutta onko todella näin? Onko kiire hyvä syy silloin, kun esimiehen tai työtoverin pitäisi puuttua esimerkiksi vastuuttomaan käyttäytymiseen työyhteisössä? Kun joku toimii niin, että se häiritsee ja vaikeuttaa työyhteisön toimintaa ja aiheuttaa mielipahaa, ärtymystä ja työmotivaation laskua muille? Kun joku ei noudata yhteisiä pelisääntöjä, laiminlyö työtehtävänsä, vaatii erityisoikeuksia tai osoittaa mieltään?
Mielestäni ei. Kiireen sijaan kyseessä on vaikeus ja haluttomuus puuttua hankaliin, epämukaviin asioihin työssä ja työyhteisössä. Kiirettä käytetään perusteluna itselle. Se antaa tekosyyn sille, että voi sulkea silmänsä ja ohittaa tilanteen: ”Kyllähän minä muuten, mutta kun on niiiiin kiire.”
Vastuuttomaan työkäyttäytymiseen ja työpaikkakiusaamiseen puuttuminen on kuitenkin yksi esimiestyön, mutta myös työntekijän, velvollisuuksista, jota ei voi vältellä millään tekosyyllä.
Sopuisa työyhteisö -hanke osoittaa, että puuttuminen on taito, jonka voi oppia. Hankkeessa toteutetuissa esimiesvalmennuksissa muun muassa käsiteltiin sitä, mitä vastuuton työkäyttäytyminen ja kiusaaminen ovat, ja miten niihin voi esimiehenä puuttua.
On rohkaisevaa havaita, että ne esimiehet, jotka valmennukseen osallistuivat, eivät enää perustelleet puuttumattomuutta kiireellä, toisin kuin ne kollegat, jotka eivät valmennukseen osallistuneet. Lisäksi osallistuneet esimiehet ottivat aktiivisesti esille ongelmia ja kokivat, että puuttuminen on heidän tehtävänsä.
Hienoa, että esimiehistäkin kasvaa Harry Pottereita, jotka taistelevat työyhteisön ankeuttajia vastaan!
Kirjoittaja: Krista Pahkin
Kommentointi