Kymmenen vuotta Nollis-tiimissä – on aika kiittää ja paljastaa

Ennen kuin jatkan matkaa, on aika pysähtyä kertaamaan kymmentä yhteistä vuotta kasvinkumppanini Nolla tapaturmaa -foorumin kanssa. Kymmentä vuotta, joiden aikana verkosto laajeni 300:sta 500 jäsentyöpaikkaan. Kymmentä vuotta, joiden aikana olen saanut olla kokeilemassa ja vakiinnuttamassa uusia toimintamuotoja.
-

Palautteiden perusteella tiedämmekin Nollis®-tiimissä, että sydämellä tekeminen ja aito innostuksemme välittyvät jäsentyöpaikoillemme ja seminaariosallistujille. Uskallan kuitenkin väittää, että vain murto-osa kaikesta intoilustamme ja tunnekirjostamme välittyy ulospäin. 

Siksi insinööri pysähtyy nyt faktojen ja numeroiden sijaan niihin tunteisiin, joita olen saanut kymmenen yhteisen vuoden ajan kokea osana Työterveyslaitoksen Nollis®-tiimiä ja tätä mahtavaa verkostoa. 

Ylpeys. Ette uskokaan, miten paljon Nollis®-tiimissä puhutaan jäsentyöpaikoista ja niiden ihmisistä takana päin hyvää! Intoillaan jäsentyöpaikkojen kehityksestä ja jaetaan eteenpäin onnistumisia. Yksi oman työni suurimmista riskeistä on ollut myötäylpeydestä halkeaminen silloin, kun olen saanut olla mukana levittämässä eteenpäin jäsentyöpaikkojen oivaltavia ja toimivia käytäntöjä. 

Kokemus on opettanut odottamaan jäsentyöpaikoilta paljon. Silti työpaikkojen kekseliäät ideat ja käytännöt vessaviestinnästä numerottomaan mittaamiseen pääsevät usein yllättämään.   

Kiitollisuus. Jäsentyöpaikat tarinoineen tekevät Nollis®-foorumista sen, mitä se on. Hämmästyksen sekaisella kiitollisuudella olen saanut uudelleen ja uudelleen elää todeksi sen, kuinka vahva verkostomme on. Verkosto ei ole pettänyt silloinkaan, kun olen etsinyt uutta työpaikkapuhujaa webinaariin sairaustapauksen vuoksi, viime hetkellä. Eikä silloin, kun kymmenelle bussilastilliselle kevätseminaarin osallistujia on tarvittu työpaikkavierailukohde. 

Aina on löytynyt innokkuutta ja avoimuutta jakaa oman työpaikan käytäntöjä ja vieraanvaraisuutta kutsua muiden jäsentyöpaikkojen väkeä omalle työpaikalle. Usein olemme saaneet myös isäntätyöpaikoilta palautetta, miten ainutlaatuinen ja antoisa kokemus turvallisuusammattilaisten vierailu on ollut myös oman työpaikan turvallisuuden kehittämisen kannalta. 

Yhteenkuuluvuuden tunne.  Verkostomme kirjoittamaton mutta arjessa todeksi eletty arvo on kunnioitus, arvostus ja ymmärrys erilaisia työpaikkoja ja ihmisiä kohtaan. Koen, että juuri 20 vuoden yhteisen Nollis®-matkan synnyttämä yhteenkuuluvuuden tunne ja psykologisesti turvallinen ilmapiiri mahdollistavat asioista puhumisen niiden oikeilla nimillä ja myös epäonnistumisten avoimen jakamisen. 

Vertaistuki ja tieto sadoista turvallisuuden ammattilaisista ympäri Suomea on valtava voimavara välillä yksinäistenkin arkisten pulmien ja ilonaiheiden äärellä. Kuin olisimme yhtä turvallisuusperhettä. 

Riemu. Nollis®-tiimissä on riemuittu aina, kun uusi työpaikka liittyy verkostoon. Riemun aiheita on ollutkin tarjolla, koska niin moni työpaikka on alkanut julkisesti tunnustaa nolliksen turkoosia osoituksena sitoutumisestaan nollamatkaan.  

Auttamisen ilo. Aidointa iloa Nollis®-tiimissä koetaan kuitenkin silloin, kun päästään täyttämään jäsentyöpaikkojen toiveita. Olemaan avuksi, esimerkiksi järjestämällä webinaari toiveaiheesta, buukkaamalla osallistujan vinkkaama puhuja seminaariin tai antamalla ratkaiseva johtolanka työpaikan ongelman ratkaisemiseen. Johtolanka voi olla vaikkapa nettisivusto tai yhteystieto. 

Voin vakuuttaa, että aito auttamisen halu ja ilo takaavat jäsenistön joka ikiselle palautteelle, idealle ja toiveelle asianmukaisen käsittelyn.  

Jatkossakin te ja vain te voitte auttaa Tiina-Maria, Maikkia, Riikkoja ja Mikaa tuntemaan ilon tunnetta, jonka jäsentyöpaikkojen toiveisiin vastaaminen tuottaa. Heillä on 500 jäsentyöpaikan lisäksi Työterveyslaitoksessa ihan valtavat apujoukot työturvallisuuden, työhyvinvoinnin ja työn kehittämisen asiantuntijoita. 

Ei ole sellaista työelämän ongelmaa, johon tästä verkostosta ei löytyisi uutta näkökulmaa tai jopa ratkaisua.

PS. Nähdäänhän Nollis-seminaarissa toukokuussa? 

Kirjoittaja: Vuokko Puro

 

Lisätietoja:

Nolla tapaturmaa -foorumin seminaari Turvallisuus on kohtaamisia järjestetään 23.–24.5.2023. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!

 

Jaa sisältö somessa!