Liikuntaohjeita työn fyysisten vaatimusten mukaan

Liikunta edistää työkykyä tehokkaimmin, kun se suunnitellaan työn mukaan. Tämä korostuu fyysisesti raskaissa työtehtävissä. Ensihoitajien FirstFit-menetelmän liikkeet on räätälöity ammattikunnan tarpeisiin.
-
Anne Punakallio
Anne Punakallio
johtava tutkija
Janne Halonen
Janne Halonen
erityisasiantuntija

Vapaa-ajan liikunnalla on merkitystä terveyden ja työkyvyn edistämisessä myös fyysisesti raskailla aloilla, joissa työtehtävät sisältävät liikkumista. Tämän vahvistaa laajaan aineistoon perustuva, tuore tutkimuskatsaus.

Yksi kiinnostava tulos liittyy fyysisesti kuormittavaa työtä tekeviin miehiin, jotka harrastivat vapaa-ajallaan säännöllisesti rasittavaa liikuntaa, kuten hölkkää ja pyöräilyä:

Heillä oli pienempi riski kuolla sydän- ja verisuonisairauksiin kuin sellaisilla fyysistä työtä tekevillä miehillä, jotka viettivät vapaa-aikansa pääosin istuen. Myös yleinen kuolleisuusriski oli pienempi rasittavan liikunnan harrastajilla.

Naisilla vaikutukset olivat samansuuntaisia, mutta eivät yhtä selkeitä. Ne edellyttävät lisätutkimusta.

Liikuntaa kannattaa räätälöidä työtehtävien mukaan

Jotta liikkumisella ja liikunnalla olisi työkykyä edistävä vaikutus, sen sisällön ja toteuttamisen tulee perustua työtehtävissä tarvittaviin fyysisiin ominaisuuksiin. Tämä korostuu fyysisesti raskaissa työvaiheissa, kuten nostamisessa ja kantamisessa.

Säännöllinen ja työtehtävät huomioiden räätälöity liikunta auttaa ylläpitämään riittävää kuntotasoa fyysisesti kuormittavimpiinkin työtehtäviin. Tällöin fyysisen toimintakyvyn kehittämisen, seurannan ja arvioinnin lähtökohtana ovat työturvallisuus, terveys ja työkyky.

Fyysisesti raskailla toimialoilla tehdään usein myös vuorotyötä. Siksi liikuntaohjelmien suunnittelussa on huomioitava kokonaiskuormitus. Miten rytmittää liikuntaa työvuorojen väliin niin, että kaikkia työssä tarvittavia fyysisiä ominaisuuksia tulee sopivasti harjoitettua ja samalla palautumiseen jätetään riittävästi aikaa?

Harjoitteluohjelmassa tulisi joustaa, jotta harjoittelun intensiteettiä voidaan säätää työvuoron kuormittavuuden mukaan. Tällä saadaan varmistettua kunto-ominaisuuksien kehittyminen ja palautuminen sekä työkuormituksesta että liikunnasta. Lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota myös riittävään lepoon ja uneen sekä hyvään ravintoon.

Liikuntaohjeet täydentävät ensihoitajien FirstFit-menetelmää  

FirstFit-menetelmä on ensihoitajien fyysisen toimintakyvyn arviointi-, palautteenanto- ja seurantamenetelmä, joka sai alkunsa ensihoitoalan toimijoiden ja tutkijoiden yhteistyönä.

Menetelmä perustuu ensihoitotyön fyysisiin vaatimuksiin. Se auttaa ensihoitajaa huolehtimaan työkyvystään myös fyysisesti kuormittavimmissa nostamis-, kantamis- ja siirtämistehtävissä.

Ensimmäisessä FirstFit-tutkimuksessa esitimme työn fyysisistä vaatimuksista johdetut toimintakykytestit ja ensimmäiset testipalautteet. Testeistä annettava palaute ja tulosten pohjalta laadittava harjoitusohjelma on koko menetelmän ydin.

Parhaillaan toisessa FirstFit-tutkimuksessa kehitämme menetelmän palauteosion sisältöä. Osio sisältää harjoitusliikkeet ja -ohjelmat.

Liikkeet on valittu siten, että ne vastaavat niihin haasteisiin, joita ensihoitotyö asettaa fyysiselle toimintakyvylle. Ohjeistuksilla pyrimme tukemaan ensihoitajan fyysistä toimintakykyä monipuolisesti sen eri osa-alueilla: yleiskestävyys, lihasvoima ja -kestävyys sekä liikkuvuus- ja liikehallinta.

Toimintakykytesteissä ja liikuntaharjoitteissa kiinnitetään huomiota muun muassa alaraajojen linjauksiin sekä ala- ja yläselän asentoon ja hallintaan. Ne tukevat teknisesti oikeaoppista nostotekniikkaa.

Ensihoitajien liikuntaohjelmat hioutuvat entistä paremmiksi

Kesällä pilotoimme harjoitusliikkeitä ja niiden ohjeistuksia 19 ensihoitajan ja viiden liikuntakoordinaattorin voimin. Molemmat ryhmät arvioivat ohjeiden ymmärrettävyyttä, käytettävyyttä ja motivoivuutta. Palautteen perusteella tarkensimme ja hioimme ohjeistuksia.

Nyt käsillä on toinen pilotointi. FirstFit-testauksen yhteydessä selvitämme, miten lihasvoima- ja kestävyysohjelma sekä liikkuvuus- ja liikehallinnan harjoitusohjelma toimivat. Meitä kiinnostaa myös, miten hyödylliseksi ensihoitaja harjoitusohjelmansa kokee.

Henkilökohtaisen liikuntaohjelman muodostumiseen vaikuttavat ensihoitajan saamat tulokset toimintakykytestistä, valmiudet liikkua, mieltymykset ja aikaisempi liikuntatausta.

Keräämme palauteosioon edelleen myös tuloksia ensihoitajien FirstFit-toimintakykytestistä. Hyödynnämme niitä viitearvoaineistona.

 

Lisätietoja:

Coenen P, Huysmans MA, Holtermann A ym. Associations of occupational and leisure-time physical activity with all-cause mortality: an individual participant data meta-analysis. British Journal of Sports Medicine 2024;0:1–12.

FirstFit – Ensihoitajien fyysisen toiminta- ja työkyvyn arviointi ja edistäminen työuran kaikissa vaiheissa (ensimmäisen tutkimuksen esittely, loppuraportti ja testiohjeistuksen tilaaminen)

FirstFit-menetelmän testiohjeistuksen, testipalautteen ja harjoitteluohjeiden kehittäminen (toisen tutkimuksen esittely)

Jaa sisältö somessa!