Sosiaalinen tuki on noussut erityisen keskeiseksi poikkeusaikana, kun toisaalta emotionaalinen kuormittuneisuus on lisääntynyt ja toisaalta mahdollisuudet sosiaaliseen kanssakäymiseen ovat vähentyneet. Keinot sosiaalisen tuen lisäämiseksi olisivatkin tarpeen kuormituksen vähentämiseksi ja yleisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Tähän tarpeeseen on jo ennen pandemia-aikaa kehitetty erilaisia verkkopohjaisia vertaistukiryhmiä.
Tarkastelimme Työterveyslaitoksen ja Tampereen yliopiston yhteistyönä toteutetuissa tutkimuksissamme sosiaalisen tuen rakentumista pienyrittäjänaisille suunnatuissa Skype-välitteisissä vertaistukiryhmissä. Ne järjestettiin osana Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa Naiset työssä -hanketta. Verkkovälitteisten tapaamisten tavoitteena oli tukea yksin/pienyrittäjänaisten työkykyä, lisätä verkostoitumista ja tarjota voimaannuttavaa vertaistukea yrittämisen arkeen.
Vertaistuen kokemukset syntyvät vuorovaikutuksessa
Aikaisemmasta tutkimuksesta tiedetään, että samakaltaisia kokemuksia omaavien ihmisten tuominen yhteen ei itsessään ole tae sille, että osallistujat kokisivat saavansa vertaistukea. Tähän vaikuttavat toki monenlaiset asiat, mutta usein niiden taustalla on tavalla tai toisella kysymys vuorovaikutuksesta. Vertaistuki on ikään kuin luotava vuorovaikutuksessa osallistujien kesken.
Verkkovälitteisesti toteutettava ohjaus tuo tilanteeseen omat haasteensa. Videopohjaisissa ryhmätapaamisissa pyritään lisäämään ryhmäläisten tasapuolista osallistumista vuorovaikutukseen tyypillisesti sillä, että ohjaaja antaa vuorollaan kullekin ryhmäläiselle puheenvuoron, jolla kertoa keskustelun kohteena olevasta asiasta omasta näkökulmastaan.
Tutkimuksemme osoitti, että tällainen ryhmäläisten tilanteiden peräkkäinen käsitteleminen kuitenkin vähensi ja hankaloitti heidän keskinäistä kokemusten jakamistaan. Kokemuksen jakaminen toisen ryhmäläisen ”tilassa” vaati erityistä vuorovaikutuksellista työtä, ja ryhmäläiset myös ilmaisivat epävarmuutta sen suhteen, mikä on sopiva hetki kommentoida toisen ryhmäläisen kokemusta. Koska ryhmälle ei myöskään ollut luotu omanlaista kokemusten jakamisen tapaa, ryhmäläisten mahdollisuudet tuottaa myötätuntoa osoittavia puheenvuoroja jäivät usein varsin rajallisiksi.
Miten ohjaaja voi edistää vertaistuen kokemusta?
Videovälitteisessä ohjauksessa ryhmän ohjaajan on tehtävä erikseen tilaa keskinäiselle kokemusten jakamiselle. Jos ryhmätilanteen kulku on ohjaajan tiukasti jäsentämää, verkkovälitteisissä ryhmäohjauksissa on suureksi hyödyksi esittää mahdollisimman usein kokoavia, avoimia kysymyksiä, jotka avaavat avoimen tilan ryhmäläisille toisten ryhmäläisten esittämien puheenvuorojen kommentoimiseen ja yhteiseen jakamiseen.
Esimerkkejä kysymyksistä, jotka kutsuvat jakamaan kokemuksia:
- Millaisia ajatuksia tämä teissä muissa herättää?
- Tulisiko teille tästä vielä jotain muuta mieleen?
- Olisiko tähän liittyen jotain yhteisesti jaettavaa?
- Haluaisitteko kommentoida omalta osaltanne Miran äsken kertomaa?
Verkkovälitteinen ohjaus vaatii vuorovaikutusosaamista
Kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa meillä on käytettävissä monenlaisia vuorovaikutuksen keinoja, jotka olemme oppineet kielen oppimisen ja sosialisaation myötä.
Mitä enemmän vuorovaikutuksen kanavia (kuten kosketus, katseyhteys tai puheääni) suljetaan pois, sitä enemmän joudumme toimimaan pelkkien sanojen varassa. Samalla kasvavat väärien tulkintojen mahdollisuudet ja yhteisymmärryksen rakentamisen haasteet.
Verkkovälitteisessä ohjauksessa tärkeää ei siten ole vain tekninen osaaminen, vaan uudenlaisten vuorovaikutustaitojen omaksuminen.
Lue lisää tutkimusartikkeleista:
- Elina Weiste, Sanni Tiitinen, Sanna Vehviläinen, Johanna Ruusuvuori ja Jaana Laitinen (2020). Counsellors’ interactional practices for facilitating group members’ affiliative talk about personal experiences in group counselling. Text&Talk.
- Sanni Tiitinen, Elina Weiste, Johanna Ruusuvuori ja Jaana Laitinen (2018). Ryhmäohjauksen vuorovaikutusmekanismit vertaistuen kokemusten taustalla. Psykologia 53, 358-375.
Kommentointi