Taas on yksi kiireinen päivä edessä, asiakkaita on pilvin pimein ja väsyttää jo valmiiksi. Voi ei, tuollahan pahanilmanlintu Myrtsi jo pyyhältää käytävällä ärsyttävä ilme kasvoillaan. Se tietää sitä, että jotain hän aikoo meille muille nakittaa.
En jaksaisi nyt millään kuunnella hänen komenteluaan, joten livahdan kahvihuoneeseen ja valitan muille hänestä. Tätä rumbaa on jatkunut siitä lähtien, kun isot myllerrykset alkoivat ja korona pahensi tilannetta vielä.
Nykyisin kaikilla on kiire, Myrtsi on kiukkuinen ja jakelee ohjeita, vaikka on meidän työkaverimme. Meitä muita tämä ärsyttää, mutta kukaan ei uskalla sanoa Myrtsille mitään. Jos hän vain muuttuisi, täällä olisi kiva työskennellä.
Vai onko sittenkään niin?
Monet työyhteisön ristiriidat saavat alkunsa pitkittyneistä työn järjestelyjen ongelmista. Taustalta löytyy epäselvyyttä työnjaossa, rooleissa, tavoitteissa tai toimintatavoissa. Ilmapiiri voi heiketä myös, jos resurssit eivät ole kunnossa tai meneillään on isoja muutoksia.
Näistä haasteista seuraa jatkuvaa kiirettä, mikä kiristää pinnaa entisestään. Ristiriitojen alta paljastuu usein johtamisen haasteita: työjärjestelyihin, työnjakoon, resursseihin ja muutosten läpiviemiseen ei ole kiinnitetty riittävää huomiota.
Johtamisen tyhjiössä joku työyhteisöstä ottaa esimiehen roolia. Siinä voikin sitten olla huonon sopan ainekset kasassa.
Sosiaalisten suhteiden ontuminen onkin yleensä oire jostain isommasta korjaamisen tarpeesta työn arjessa. Kyse ei siis lähtökohtaisesti ole yksittäisten työntekijöiden ikävästä luonteesta. Kuka tahansahan meistä voi alkaa kiukutella pitkittyneen stressin vuoksi. Tällöin on hyvä pysähtyä yhteisönä miettimään työn kuormitustekijöitä ja tehdä niille jotain.
Mitä yksilö voi tehdä?
Entä mitä voin itse tehdä, jos työkaverin olemus nousee elämää suuremmaksi stressin aiheeksi? Voin pysähtyä miettimään, mikä hänessä oikeasti ärsyttää ja mitä heijastelen itsestäni häneen.
Sitä, mitä en hyväksy toisessa, en hyväksy myöskään itsessäni. Mikä saa minut ajattelemaan, että toisen on muututtava sellaiseksi kuin haluan? Mistä olen oppinut, että tietynlainen käyttäytymisen tapa on tuomittava? Miksi annan toisen mielialan määrittää omani?
Jos pystyn ymmärtämään näitä asioita paremmin sekä sallimaan uusia näkökantoja ja käyttäytymistapoja itsellenikin, minusta tulee joustavampi mieleltäni. Vaikka ristiriidat voivat tuntua kuormittavilta, ne parhaimmassa tapauksessa opettavat eniten itsestäni ja omasta tavastani nähdä maailmaa ja muita ihmisiä.
Miksi Myrtsi sitten ärsyttää minua niin valtavasti? Siksi, että hän komentelee. Olen jo pienenä oppinut, että komentelu on pahasta. Tuomitsen kaikki, jotka niin tekevät.
Näen Myrtsistä nyt vain tämän yhden puolen enkä kokonaista ihmistä. Eihän minun ole edes pakko totella häntä. Taitaakin olla niin, että Myrtsi ei selviä töistään ja tarvitsee apua jaksamiseensa. Kysynpä tauolla, mitä hänelle kuuluu ja miten hän oikeasti jaksaa. Lisää vinkkejä työn psykososiaalisten kuormitusten selättämiseen sote-alalla löytyy osoitteesta www.ttl.fi/potkipitkalle
Lisätietoja:
Pötki pitkälle! -suositukset on laadittu Työterveyslaitoksen Työkykyä sosiaali- ja terveysalan yrittäjien arkeen -hankkeessa.
Kommentointi