Peter Peitsalo on Vuoden Coach 2024

Suomen Coaching -yhdistys myöntää tunnustuksen vuosittain henkilölle, joka on merkittävästi edistänyt coachingin toimialan kehittymistä Suomessa, lisännyt coachingin ja valmentavan otteen tunnettuutta sekä soveltanut näitä menetelmiä menestyksekkäästi omassa työssään.
Peter Peitsalon henkilökuva

Työterveyslaitoksen uutinen 26.9.2024

Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Peter Peitsalo on valittu Vuoden Coachiksi 2024. Peitsalo kehittää yhdessä asiakkaiden kanssa työyhteisöjen toimintaa sekä esihenkilötyötä palvelevan johtamisen keinoin. Hän tukee tiimejä myös palautteenannon, puheeksi ottamisen, psykologisen turvallisuuden ja resilienssin teemoissa.  

– Työskentely coachin kanssa auttaa tunnistamaan omaan työhön liittyviä voimavaroja ja kuormitustekijöitä. Valmentajana autan asiakasta löytämään omia ratkaisuja ja keinoja työn arjesta nouseviin tilanteisiin sen sijaan, että kertoisin, mitä tulee tehdä. Esihenkilöt saavat mahdollisuuden pysähtyä kehittämään johtamistapaansa ja työyhteisöille coaching tarjoaa keinon kehittää työyhteisön toimivuutta ja työilmapiiriä, Peitsalo avaa työtään.

Peitsalolla on vankka, yli 15 vuoden kokemus esihenkilöiden, tiimien ja johtajien valmentamisesta. Työterveyslaitoksessa Peitsalo on työskennellyt kouluttajana ja valmentajana vuodesta 2022 alkaen. Hän on kansainvälisesti sertifioitu Business ja Team coach.

Lue lisää

Lisätiedot

  • Peter Peitsalo, erityisasiantuntija, p. 030 474 339, peter.peitsalo [at] ttl.fi 

Avainsanat

Jaa sisältö somessa!