Yrittäjä, sujuuko aivotyö?

x

Töiden sujuminen, yrittäjän työkyvyn säilyminen ja yrityksen tavoitteiden toteutuminen ovat tärkeitä kognitiivisen ergonomian osa-alueita. Kognitiivista ergonomiaa parantamalla työstä voi tulla sujuvampaa, tuottavampaa ja terveellisempää.  Ota haltuusi sujuvan aivotyön rakennusaineet!

Kognitiivinen ergonomia keskittyy työn tiedollisen puolen kehittämiseen. Mieti, mikä sinun työssäsi kuormittaa ja mikä innostaa?

Kaikki työ on aivotyötä

Tiedolla työskentelyä tapahtuu kaikilla toimialoilla ja kaikissa työtehtävissä. Kaikissa töissä on havaitsemisen, muistamisen, oppimisen, kielellisten toimintojen ja päätöksenteon vaatimuksia. Aivotyö tarkoittaa näitä ihmisen kognitiivisia toimintoja, jotka aktivoituvat työtä tehdessä.  

Tiedonkäsittelyyn kohdistuvia haasteita tai paineita kutsutaan kognitiivisiksi kuormitustekijöiksi. Esimerkiksi, jos joutuu samanaikaisesti tekemään tarkkoja havaintoja, muistamaan uusia käytäntöjä ja puntaroimaan usean vaihtoehdon välillä, niin tilanteessa voi muodostua kognitiivista ylikuormitusta. Kognitiiviset kuormitustekijät puolestaan saavat alkunsa työolosuhteista. 

Fyysistä työtä ja aivotyötä ei pidä erottaa toisistaan. Eri aloilla ja eri työrooleissa aivotyön kokonaisuus on erilainen. Toisilla on liikaa, joillakin kohtuullisesti ja osalla vähemmän erilaisia aivotyötehtäviä.  

 

Kuviossa vaa'assa on innostavia ja kuormittavia asioita sekä työn määrä, jotka yhdessä vaikuttavat siihen kallistuu vaaka uupumuksen puolelle.

Aivotyön aineksia

Mikä kuormittaa, entä mikä helpottaa aivotyötä? Miten aivotyötä voi tukea yrityksessä? Poimi vinkit mukaasi.

VIISI VINKKIÄ!

Miten sujuvoitat aivotyötä?

  1. Suunnittele ennakoivasti
  2. Kehitä yhdessä
  3. Kokeile rohkeasti
  4. Vähennä päällekkäisiä projekteja
  5. Vältä monitekemistä

Ratkaisuja työn sujuvoittamiseksi:

  • Ohjeiden päivittäminen
  • Tehtävänkuvien ja vastuunjaon selkeyttäminen