Kaupan alan työtehtävien kirjo on laaja. Tehtäviin vaikuttaa muun muassa kaupan koko. Pienissä kaupoissa yksittäinen työntekijä saattaa saman työvuoron aikana työskennellä kassalla, palvella asiakkaita ja hyllyttää tavaroita.
Silloin työtehtävät ovat monipuolisia, mutta toisaalta työ voi olla pirstaleisempaa. Suurissa kaupoissa tehtävä- ja vastuualueet ovat usein tarkasti rajattuja.
Kaupan alan työlle on ominaista, että työajat vaihtelevat ja ovat epäsäännöllisiä. Työtä tehdään esimerkiksi myöhään illalla tai yöllä. Sesonkiaikoina asiakasmäärät kasvavat.
Jotkin työn erityispiirteet saattavat aiheuttaa yhdelle kuormitusta, toiselle ne voivat olla työn voimavaratekijöitä. Tämä on käynyt ilmi Työkuormitus kaupan alalla -tutkimuksessamme.
Tietyt asiat kuormittavat myymälän koosta riippumatta
Vaikka työhön liittyvä kuormituksen kokemus on yksilöllistä ja työ isossa marketissa voi olla hyvin erilaista kuin liikenneasemalla tai pienessä kyläkaupassa, tietyt kuormitusta aiheuttavat tekijät näyttäisivät korostuvan myymälän koosta tai työympäristöstä riippumatta.
Työntekijät ovat kertoneet, että henkistä ja fyysistä kuormitusta sekä läheltä piti- ja vaaratilanteita aiheuttavat muun muassa
- epäasiallisesti tai uhkaavasti käyttäytyvät asiakkaat
- kiire
- liukastumiset ja kaatumiset
- kuormien käsittely
- sairauspoissaolot ja niihin liittyvät sijaisjärjestelyt
- rajalliset vaikutusmahdollisuudet.
Miksi ja miten tutkia kaupan alan työkuormitusta?
Fyysisesti kuormittava työ ja psykososiaaliset tekijät, kuten kiire ja stressi, ovat esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinten sairauksien yleisimpiä työhön liittyviä riskitekijöitä. Kuormitustekijöiden tunnistaminen ja hallinta on ensiarvoisen tärkeää työntekijöiden työkyvyn ja hyvinvoinnin kannalta.
Koska kaupan alan työ on monipuolista ja vaihtelevaa, työkuormituksen tutkiminen edellyttää erilaisia lähestymistapoja ja menetelmiä kokonaiskuvan luomiseksi.
Työkuormitus kaupan alalla -hankkeessa hyödynnämme työaika- ja työtapaturmatietoja sisältäviä rekistereitä, kuormitukseen ja vaaratilanteisiin liittyvää kyselyä ja haastatteluja sekä palautumisen ja lihaskuormituksen fysiologisia mittauksia. Niiden avulla tunnistetaan kuormitustekijöitä.
Tavoitteena on löytää päivittäiseen työhön sopivia käytännön keinoja kuormituksen hallitsemiseksi ja palautumisen edistämiseksi.
Tutkimuksesta ja sen tarkemmista tuloksista on luvassa lisää tietoa loppuvuodesta 2025.
Lisätietoja:
Työkuormitus kaupan alalla – kuormitushuipuista sujuvampaan työhön (tutkimushankkeen esittely)
Kommentointi
Pienissä erikoiskaupan myymälöissä rasitusta aiheuttaa tehtävien määrä suhteessa käytettävään aikaan, kun henkilöstö ja työtunnit minimoidaan. Odotetaan moniosaajuutta ja joustavuutta, mutta tämä ei näy palkassa.
Edelliseen kommentiin viitaten, kuinka se palkkaus auttaa suoriutumaan paremmin, jos on kuormittunut ja ei ehdi turvallisesti suorittamaan odotettujen työtehtävien suorittamista.