Terveydenhuollon ammattilaiset ovat alalla auttamisen halusta. Työ on palkitsevaa sanattomankin potilaspalautteen kautta, kun diagnoosit löytyvät ja potilaiden oireet helpottavat. Kuntoutus- ja sosiaaliturvajärjestelmämme tunnistaa kuitenkin huonosti monimuotoisesti oireilevien ihmisten tarpeita.
Monet hoidot, kuntoutukset ja jopa sosiaaliturvajärjestelmä ovat yksittäisiin diagnooseihin tai elinryhmiin pohjautuvia. On selkäkuntoutusta, uudelleenkoulutusta, masennuksen nettiterapiaa ja astmakurssia, mutta entä kun haasteena on toimintakyvyn ja elämänlaadun heikkeneminen monien tekijöiden summana ilman selkeää diagnoosia?
Lääkärit ja sairaan- sekä terveydenhoitajat kohtaavat vastaanotoilla lukuisia potilaita, jotka kärsivät pitkäaikaisista oireista. Oireet tunnistetaan ja tehdään tarvittavat, tavanomaisiin syihin pohjautuvat tutkimukset niiden selvittämiseksi.
Aina mitään hoidon kohdetta ei kliinisissä tutkimuksissa tai konetutkimuksissa löydy. Esimerkiksi ympäristöherkkyydestä kärsivät ja pitkäaikaisesti väsyneet kokevat oireistaan suurta haittaa, mutta objektiivisesti havaittavia sairauslöydöksiä ei aina ole. Tällöin on myös vaikea löytää riittävästi auttavaa hoitoa.
Potilaat tulee kohdata oireidensa kanssa ja pitkäaikaisista hoitosuhteista on tässä hyötyä. Perustutkimusten kautta luottamuksellisessa hoitosuhteessa päästään keskustelemaan kokonaisuudesta yksittäisten oireiden sijaan. On pyrittävä parantamaan toimintakykyä, vaikka täsmällistä hoitoa ei olisikaan tarjota. Toistaiseksi tähän on vielä vähän työkaluja.
On olemassa useita sairauksia ja oireyhtymiä, joita ei aina voida täysin parantaa. Aina voidaan kuitenkin pyrkiä vähentämään oireista aiheutuvaa haittaa ja parantamaan potilaan toimintakykyä oireista huolimatta. Mitä monimuotoisempi ja pitkäaikaisempi oireilu, sitä enemmän tarvitaan moniammatillista yhteistyötä niin kuntoutuksen suunnittelussa kuin toteutuksessakin.
Sekä lääkärin että potilaan etu on, että on olemassa kuntoutusmuotoja, joihin ohjata. Keinottomuus uhkaa lääkärin työhyvinvointia lähes yhtä paljon kuin se haittaa potilaan mahdollisuuksia kuntoutua. Kun eteenpäin ei tunnuta pääsevän, tilanne voi johtaa sekä potilaan että lääkärin turhautumiseen. Turhautuminen taas vaarantaa herkästi hoitosuhteen vuorovaikutuksen.
Pitkäaikaisten ja haittaavien oireiden hoidon ja kuntoutuksen kehittämiseksi tarvitaan lisää tieteellistä tutkimusta erilaisten lähestymistapojen vaikuttavuudesta. Etäkuntoutusta tutkiva DigiPimo-hanke on kohdennettu sisäilmasta tai väsyneisyydestä pitkäaikaisesti ja monimuotoisesti oireileville potilaille, joiden toimintakyky on heikentynyt näiden oireiden vuoksi.
Monien toive on, että muun muassa tällaisilla toimintakykyyn kohdentuvilla kuntoutusmuodoilla saamme vaikuttavuustutkimuksen kautta lisää työkaluja arkiseen auttamiseen. Etäkuntoutus on myös sekä kustannustehokas että asiakaslähtöinen tapa järjestää palvelut. Lisäksi se on työkalu, joka on saatavilla terveydenhuollon ammattilaisille koko maassa.
Kirjoittaja: Henni Hyytiä-Ilmonen on kuntoutuksesta ja työkyvystä innostuva työterveyshuoltoon erikoistuva lääkäri, joka on työskennellyt DigiPimo-tutkimushankkeessa.
Kommentointi