Tutkin sitä, miten työterveyshuollon toimet auttavat ehkäisemään mielenterveysongelmiin liittyvää työkyvyttömyyttä. Siihen nähden, miten paljon työterveyshuollosta puhutaan, sen toimivuudesta on kiusallisen vähän näyttöä.
Näytön puute koskee niin lakisääteisiä kuin sairaanhoidon palveluita. Näistä erityisesti jälkimmäiseen viitataan, kun puhutaan työterveyshuollon eriarvoistavasta vaikutuksesta. Ja juuri sairaanhoidolla työnantajat koettavat erottua työpaikkailmoituksissa: ”Tarjoamme kattavan työterveyshuollon.”
Terveydenhuollon toimijoista työterveyshuolto on se, jolla on suora yhteys työpaikkaan. Sillä on mahdollisuus toimia työkyvyn tukitoimien asiantuntijana tilanteissa, joissa sairastuminen vaikuttaa työssä suoriutumiseen. Tai työ vaikuttaa sairauteen.
Näin myös silloin, kun sairautta hoidetaan julkisessa terveydenhuollossa, kuten usein pitkäaikaissairauksissa tehdään.
Työterveyshuollon tuloksellisuutta on vaikea tutkia
Työterveyshuollon asiantuntijarooli hankaloittaa sen tutkimista, kuinka tuloksellista työterveyshuollon toiminta on.
Emme nimittäin voi käyttää menetelmää, jota kutsutaan lääketieteellisen tutkimuksen kultaiseksi standardiksi. Sitä käytetään esimerkiksi, kun selvitetään, tehoaako uusi masennuslääke tai psykoterapia masennuksen oireisiin:
Kiinnostuksen kohteena olevaa tarkoin määriteltyä hoitoa verrataan toisenlaiseen hoitoon. Tutkimuksessa on siis kaksi potilasryhmää, joiden jäsenet on valittu satunnaistetusti, mutta tarkkoja kriteereitä noudattaen.
Edellä kuvatun asetelman sijaan meillä on sarja toisiinsa kytkeytyviä käyntejä, neuvotteluja ja toimenpiteitä eri terveydenhuollon toimijoiden, työnantajan ja potilaan kanssa.
Ne eivät toteudu satunnaistetusti, vaan kussakin tilanteessa nojataan parhaaseen tietoon siitä, mitkä asiat ovat potilaan työkyvyn kannalta merkityksellisiä.
Nämä käynnit, neuvottelut ja toimenpiteet muodostavat hoitoketjun, jonka tuloksellisuudesta emme tiedä, vaikka sen osien tuloksellisuudesta olisikin näyttöä.
Myös ulkomaisten tutkimustulosten hyödyntäminen vertailumielessä on hankalaa, koska työterveyshuolto on järjestetty eri maissa eri tavoin.
Tiedon puute näkyy julkisessa keskustelussa
Tiedon puute työterveyshuollon tuloksellisuudesta on omiaan synnyttämään tyhjiön, jossa useat näkökulmat saavat tilaa.
Tällä hetkellä julkisessa keskustelussa voi tunnistaa ainakin viisi erilaista keskustelutyyppiä:
- työterveyshuolto lisää terveyden eriarvoisuutta
- työterveyshuollolla on ”pyhän lehmän” asema
- työterveyshuollon lakisääteinen tavoite on edistää terveyttä työssä
- yksityinen työterveyshuolto imee työntekijät julkisesta terveydenhuollosta
- työkykyyn pitää satsata kaikki mahdollinen, koska huoltosuhde heikkenee kiihtyvästi.
Keskustelu on kuin siinä kuuluisassa tarinassa, jossa joukko sokeita miehiä tunnustelee norsua. Heidän tarkoituksenaan on oppia tuntemaan, millainen norsu on.
Kukin miehistä tunnustelee norsusta eri osaa, kuten korvalehteä tai jalkaa. Lopuksi miehet vertaavat havaintojaan vain huomatakseen niiden olevan täysin ristiriidassa toistensa kanssa. Osista ei muodostu kokonaisuutta.
Tutkijalle tilanne on haastava. Miten selvittää, millaisista osista muodostuva hoitoketju on tuloksellinen ja millainen ei?
Entä poikkeavatko hyödyt työntekijäryhmien välillä? Siitä seuraisi kysymys, vaikuttavatko työelämän rakenteet työkykyyn hoitoketjusta riippumatta.
Mieluummin tutkisin ”sinisen ja punaisen pillerin” vaikutuksia enkä koko laajan järjestelmän vaikutusta. Mutta silloin tekisin valinnan olla sokea mies. Niitä meillä on jo riittävästi.
Lisätietoja:
Työterveyshuollon tuloksellisuus mielenterveyskysymyksissä – Typsy (tutkimushankkeen esittely)
Lyhytpsykoterapiat osana tulevaisuuden työterveyshuoltoa (tutkimushankkeen esittely)
Kommentointi