Olli Viljanen

Olli on arvostettu ja innostava organisaatioiden kehittäjä, joka on erikoistunut työhyvinvoinnin johtamisen ja kestävän työyhteisön teemoihin.
Olli Viljanen

Ollilla on pitkä tausta organisaatioiden kehittäjänä niin yksityisellä puolella kuin julkisen alan organisaatioissa. Hän on kouluttanut, kehittänyt ja tutkinut työhyvinvointia 15 vuoden ajan. Hän uskoo, että organisaatioilla on usein ratkaisun avaimet tietämättään hallussa. Olli luottaakin asiakaslähtöiseen ja yhteiskehittelevään työskentelyyn, jossa yhteisön voimavarat vapautuvat.

Innostava valmentaja! Valmennuksessa yhdistyi hyvällä kombinaatiolla teoria ja tiedon vieminen konkretiaan ja työn arkeen.

Valmentajan vahvuutena oli taito synnyttää oivalluksia ja herättää keskustelua.

Olli on erityisen taitava saamaan työyhteisöt puhumaan oikeista asioista, oivaltamaan ratkaisuja ja luomaan konkreettisia askeleita työn kehittämiseksi.

Olli Viljasen vetämän kehittämisprojektin kohdalla on ensimmäistä kertaa saavutettu todellista laatua ja ymmärrystä.

Olli valmentaa ja auttaa kehittymään esimerkiksi näissä teemoissa:

  • Työkykyjohtaminen ja työhyvinvoinnin kehittäminen
  • Kestävä työyhteisö ja psykologinen turvallisuus
  • Haastavat työyhteisötilanteet 
  • Valmentava johtaminen ja yhteisöohjautuvuus