1. Yleistä sisäilmasta

• Ilmanvaihdon toimintaan liittyvät ongelmat, jotka aiheuttavat tunkkaisuutta.
• Liian korkea tai matala lämpötila, kuiva sisäilma tai veto
• Ilmanvaihdosta tai rakenteista sisäilmaan päätyneet teolliset mineraalikuidut tai huonepöly ja hiukkaset
• Kosteudelle altistuneet rakenteet, jolloin voi ilmetä kosteus- tai homevaurioita
• Ulkoilmasta sisäilmaan kulkeutuneet hajut ja epäpuhtaudet kuten siitepöly, liikenteen tai energiantuotannon pienhiukkaset ja tupakansavu. Joskus sisätiloihin voi kulkeutua myös viemärinhajua, mikä saatetaan kokea epämiellyttävänä.
• Materiaaleista ja esimerkiksi siivousaineista sisäilmaan vapautuneet kemialliset päästöt, jotka saatetaan aistia hajuina. Näitä ovat esim. haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC volatile organic compound), joita voi vapautua esim. rakennusmateriaaleista, huonekaluista, tekstiileistä ja kosmetiikasta. Vanhoista rakennusmateriaaleista, liikenteen päästöistä, puunpoltosta ja polttoaineista voi vapautua polysyklisiä aromattisia hiilivetyjä. (PAH)
• Rakennusten asbesti voi aiheuttaa haittoja lähinnä korjauskohteissa ilman asianmukaisia suojauksia. Kiinteänä rakenteissa oleva asbesti ei yleensä aiheuta ongelmaa.
• Maaperä- ja rakennustekniset ratkaisut vaikuttavat sisäilman radonpitoisuuteen, joka voi joskus olla koholla. Tällöin hallintakeinoja on tarkasteltava uudelleen.

Pitkäaikainen altistuminen rakennuksissa, joissa on merkittävä kosteusvaurio, voi lisätä ohimenevien hengitystieoireiden lisäksi hieman astmaan sairastumisen riskiä. Merkittävällä kosteusvauriolla tarkoitetaan tilannetta, jolloin rakenteissa on laaja-alaisia kosteusvaurioita, jotka heikentävät sisäilman laatua. Astman ilmaantumiseen vaikuttavat myös monet muut eri tekijät kuten perimä ja ympäristö eikä yksittäisten tekijöiden erottelu astman ilmaantumisessa ole yleensä mahdollista. Rakennuksen kosteus- ja mikrobivaurioiden osuudesta muiden sairauksien syntyyn ei ole tieteellistä näyttöä.

Rakennuksissa voi esiintyä myös asbestia, mikä on huomioitava rakenteita avattaessa sekä korjaus- ja suojaustoimenpiteitä suunniteltaessa, sillä asbestille altistuminen lisää riskiä sairastua syöpään. Kyseessä on asbestipölyn hengittämisestä aiheutuva riski eikä kiinteänä rakenteissa oleva asbesti yleensä aiheuta ongelmaa.

Maaperä sekä rakennus- ja talotekniset ratkaisut vaikuttavat sisäilman radonpitoisuuteen. Kohonneet sisäilman radonpitoisuudet voivat lisätä syöpäriskiä sekä asunnoissa että työpaikoilla, jos radonin hallintatoimenpiteet eivät ole riittäviä.

Sisäilmaan saattaa kulkeutua myös ulkoa epäpuhtauksia, kuten liikenteen ja energiatuotannon päästöjä. Ulkoilman pienhiukkasille altistumisen tiedetään ohimenevien silmien ja hengitysteiden oireiden lisäksi lisäävän mm. sydän- ja verenkiertoelimistön haittoja. Myös erityisesti kotitalouksien sisäilmassa voi olla hetkellisiä pienhiukkasten lähteitä kuten puun tai kynttilöiden poltto. Sisäilman pienhiukkasten pitoisuutta voidaan kuitenkin merkittävästi vähentää tuloilman suodatuksella. Tieto pienhiukkasten terveyshaitoista perustuu tutkimuksiin ulkoilmasta.

Joskus sisätiloissa voidaan altistua myös tupakansavulle, ja ympäristön tupakansavulle altistuminen lisää riskiä sairastua mm. sydän- ja verisuonisairauksiin, hengityselinsairauksiin ja syöpään. Tupakkalaki on merkittävästi vähentänyt tupakansavulle altistumista työpaikoilla.

Muilla toimistoympäristön sisäilmatekijöillä on vähäisempi merkitys sairauksien riskitekijänä.

Sisäilman viitearvot ovat kemiallisten yhdisteiden, kuitujen ja mikrobien tavanomaisia pitoisuuksia, joiden ylittyminen voi viitata sisäilmaongelmaan. Viitearvojen avulla tunnistetaan poikkeavia mittaustuloksia ja epäpuhtauslähteitä sekä arvioidaan rakennuksen lisätutkimustarvetta.

Viitearvoja on toimistotyyppisille työpaikoille ja ne on saatu tutkimusaineistoista. Viitearvon ylittyminen ei ole osoitus terveysvaarasta eikä oireiden syystä. Ne eivät myöskään ole viranomaisen asettamia toimenpideraja-arvoja.

Asumisterveysasetuksessa 545/2015 esitetyllä toimenpiderajalla tarkoitetaan altisteen pitoisuutta, mittaustulosta tai ominaisuutta, jonka ylittyessä sen, kenen vastuulla haitta on, tulee ryhtyä toimenpiteisiin terveyshaitan selvittämiseksi ja tarvittaessa sen poistamiseksi tai rajoittamiseksi. Asumisterveysasetuksen alaisia rakennuksia ovat mm. kodit, koulut, päiväkodit ja muut oleskelutilat.

VOCit (volatile organic compound) eli haihtuvat orgaaniset yhdisteet ovat sisäilman kaasumaisia kemiallisia yhdisteitä. Niitä pääsee sisäilmaan mm. rakennus- ja sisustusmateriaaleista, puhdistusaineista, kopiokoneista ja kosmetiikasta sekä ihmisten toiminnasta (tupakointi, ruuanlaitto, kynttilöiden polttaminen).

Ulkoilmassa niiden lähteitä ovat liikenne, teollisuus ja kasvillisuus. Sisäilmatutkimuksissa VOC-näytteiden avulla selvitetään mm. lattiapinnoitteiden vaurioitumista ja hajuhaittoja. Sisäilmaongelmatilanteissa mahdollisesti mitattavat kohonneet VOC-yhdisteiden pitoisuudet ovat tyypillisesti selvästi matalampia kuin teollisuusympäristössä mitatut arvot. Sisäympäristössä mitattaviin, tyypillisesti lievästi kohonneisiin VOC-pitoisuuksiin ei liity lisääntynyttä sairastumisen vaaraa, ja näillä pitoisuuksilla myös oireiden aiheutuminen on epätodennäköistä. Korkeat VOC-pitoisuudet voivat aiheuttaa esimerkiksi ohimeneviä hengitysteiden, limakalvojen ja silmien oireita.

PAH-yhdisteiksi nimitetään usean eri yhdisteen yhdisteryhmää, jotka voivat olla kaasumaisia tai hiukkasmaisia. Tavanomaisessa sisäilmassa todetaan joskus PAH-yhdisteistä mm. naftaleenia, joka on yhdisteistä haihtuvin. PAH-yhdisteet aiheuttavat myös ns. ”ratapölkyn” eli kreosootin hajua. Yhdisteet ovat useimmiten peräisin rakenteiden sisällä olevista vanhoista materiaaleista, kuten kellariseinien tai lattioiden vesieristeistä (esim. kivihiilipiki ja -terva). PAH-yhdisteet kuuluvat myös rakennusten haitta-aineisiin, joita selvitetään asbestin tapaan purku- ja korjaustöitä suunniteltaessa, työturvallisuuden ja oikean jätteenkäsittelyn takia.

Mikrobitoksiinit ovat sienten ja bakteerien tuottamia myrkyllisiä aineenvaihduntatuotteita ja niitä, kuten mikrobejakin, esiintyy kaikkialla luonnossa. Myös kosteus- ja mikrobivaurioiden yhteydessä rakenteissa esiintyvät homesienet ja bakteerit voivat tuottaa mikrobitoksiineja. Mikrobitoksiineja on havaittu pieniä määriä sekä vauriottomissa että kosteusvaurioituneissa rakennuksissa.

Eläinkokeissa ja solumalleilla on havaittu, että mikrobitoksiineilla voi olla erilaisia toksisia vaikutuksia soluihin. Mikrobitoksiineilla ei tiedetä olevan hengitysilman kautta aiheutuvia terveysvaikutuksia ihmiseen sisäympäristössä. On epätodennäköistä, että kosteusvaurioituneessa rakennuksessa tilojen käyttäjille aiheutuisi mikrobitoksiineista terveysvaaraa. Altisteen toksisista ominaisuuksista ei seuraa terveysriskiä, jos altistumisen määrä on riittävän vähäinen. Sisäympäristöissä altistuminen mikrobeille ja niiden aineenvaihduntatuotteille on huomattavasti vähäisempää kuin esimerkiksi maataloudessa.

Toksisuustestillä tarkoitetaan aineen toksisen vaikutuksen mittaamista. Toksisuustestaus on siis eri asia kuin toksiinien mittaaminen. Toksisuustestaus ei erottele toksisuuden lähdettä näytteessä, vaan se mittaa toksisuutta aiheuttavien tekijöiden yhteisvaikutusta solumalleissa. Tulokseen vaikuttavat monet eri tekijät, ja toksisuustestauksella ei pystytä tunnistamaan tai arvioimaan sisäympäristössä kerätyn näytteen mahdollisia mikrobitoksiineja. Toksisuustesteillä ei pystytä tunnistamaan kosteusvaurioituneita rakennuksia eikä näillä mittauksilla voida arvioida olosuhteiden mahdollista terveyshaittaa. Viranomaisten hyväksymää mittausmenetelmää tai vertailuarvoja ei sisäilman toksisuustesteille toistaiseksi ole. Myöskään toksiinien mittauksella ei nykytiedon mukaan pystytä tunnistamaan sisäilmaongelmaisia rakennuksia.

Lisätietoa sisäilman toksisuustestauksesta: Mahiout S, Korkalainen M, Wallenius K. ym. Miksi sisäilman haitallisuutta ei voi arvioida toksisuustesteillä? Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2019; 135(8):735-43.

Rakennusten merkittävien kosteusvaurioiden on arvioitu lisäävän hieman hengitystieoireiden ja astmaan sairastumisen riskiä silloin, kun tiloissa oleskellaan pitkäaikaisesti. Osuudesta muiden sairauksien, kuten syövän tai reumasairauksien, syntyyn ei ole tutkimusnäyttöä. Myös allergiseen alveoliittiin sairastumisen riski kosteusvaurioituneessa rakennuksessa on herättänyt huolta. Allergisen alveoliitin kehittyminen tilojen käyttäjille rakennuksen kosteusvauriosta on Suomessa epätodennäköistä. Maatalousympäristössä on todettu, että allergisen alveoliitin kehittyminen vaatii korkean homealtistumistason. Maataloudessa tiedetään olevan huomattavasti korkeampi altistumistaso kuin kosteusvaurioituneissa rakennuksissa.

Sisäympäristössä ilmenevän oireilun taustalla voi olla monia eri tekijöitä. Joskus oireilu voi olla laaja-alaista ja toimintakykyä merkittävästi heikentävää. Henkilöllä saattaa ilmetä monimuotoisia oireita tiloissa, joissa valtaosalla ihmisistä ei ilmene oireita ja tiloissa, joissa oireilu ilmenee, ei välttämättä ole sisäilman laatua heikentäviä tekijöitä. Tällöin puhutaan ympäristöherkkyydestä. Ympäristöherkkyydessä pelkkä vihje haitalliseksi koetusta ympäristötekijästä, kuten tuoksu, voi laukaista elimistön reaktioiden kautta voimakkaitakin oireita ns. toiminnallisilla mekanismeilla. Monet tekijät vaikuttavat reagoivuuteen, mm. tietoisuus haitallisesta ympäristötekijästä. Ei ole tutkimusnäyttöä, että kosteus- ja mikrobivaurioille altistuminen johtaisi ympäristöherkkyyden kehittymiseen. Haitalliseksi koetun ympäristön välttäminen saattaa helpottaa oirekuvaa ainakin tilapäisesti, mutta pidemmällä aikavälillä se voi lisätä ympäristötekijän vaaramerkitystä ja siten voimistaa elimistön reaktioita.