Tutkimuksessa mieshenkilö juoksee mittausanturit kiinnitettyinä.
Palvelu

Fyysisen työkuormituksen hallinta osana työkykyjohtamista

Työnantajan tulee tunnistaa ja arvioida fyysisestä työstä aiheutuvat haitta-, vaara- ja kuormitustekijät. Onko teidän työpaikallanne kuormituksen hallintaan liittyviä kehittämistarpeita, jotka olisi mahdollista toteuttaa tilaustutkimuksena osana laajempaa Työterveyslaitoksen työtutkimusta? Ota meihin rohkeasti yhteyttä! Avustamme organisaatioita yhteistyössä tehtävien T&K -hankkeiden rahoituksessa.
Kysy lisää

Haluaisitteko tutkimustuloksia oman organisaationne käyttöön? Ota yhteyttä, niin jutellaan!

Hallitse organisaatiosi työkuormitusta mitatun tiedon pohjalta

Työterveyslaitos tekee tutkimuspalveluna korkeatasoisia työkuormituksen mittauksia työpaikkojen tueksi.  Tutkimustuloksista hyötyvät sekä organisaatio että työntekijät.

Useimmiten meihin ottaa yhteyttä henkilöstöjohtaja, toimitusjohtaja tai työsuojelupäällikkö, joka haluaa tietoa organisaation työkuormituksesta esimerkiksi työkyvyn kehittämistoimenpiteiden lähtökohdaksi.

Työkuormituksen mittauksilla saadaan tietoa työn kuormittavista ja palauttavista tekijöistä. Tiedon pohjalta työhön voidaan tehdä muutoksia, joilla työkuormitus saadaan kohtuulliseksi suhteessa työntekijöiden kuntotasoon. Teemme mittaukset todellisissa työtilanteissa, myös ääriolosuhteissa.

Esimerkkejä mittauskohteista:

  • Lihaskuormitus ja työasennot
  • Työvälineiden sekä työympäristön ergonomia
  • Hengitys- ja verenkiertoelimistön kuormittuminen
  • Työssä kuormittuminen ja palautuminen
  • Työympäristön lämpöolot ja työntekijän lämpötasapaino (kuumatyössä ja kylmätyössä)
  • Stressitilaa koskeva hormonaalinen profiili sylkinäytteestä

Työkuormituksen mittaaminen tuo organisaatiolle konkreettisia hyötyjä

  1. Pykälien mukainen toiminta

    Laki velvoittaa työnantajaa selvittämään työturvallisuusriskit ja vähentämään ylikuormitusta.
  2. Tuottavuus kasvaa

    Optimaalisissa olosuhteissa työnteko luistaa, hyvinvointi lisääntyy ja poissaolot vähenevät.
  3. Fiksummat investoinnit

    Työpaikalla tehtävät muutos- ja parannustoimet osataan suunnata todellisiin ongelmakohtiin.
  4. Taustatietoa rekrytointiin

    Kun työn kuormitustekijät on selvitetty, tiedetään, millaista fyysistä kuntoa työssä tarvitaan.
  5. Konkreettiset ratkaisut

    Ehdotamme ratkaisuja työkuormituksen optimoimiseksi ja työssä jaksamisen parantamiseksi.
  6. Turvallisuus lisääntyy

    Mittausdataan perustuva riskien arviointi ja määrätietoinen ennaltaehkäisy parantavat turvallisuutta.

Miten fyysisen kuormituksen mittaukset toteutetaan?

Fyysisen kuormituksen mittauksen tarkoituksena on tuottaa luotettavaa ja puolueetonta tietoa työn kokonaiskuormituksesta:

  • Työn aiheuttamaa fyysistä kuormittuneisuutta voidaan mitata oikeissa työtilanteissa. 
  • Mittaaminen ei häiritse työn tekemistä. 
  • Kuormittuneisuuden tasoa verrataan suosituksiin. 
  • Työssä kuormittuneisuutta voidaan myös arvioida kyselyllä. 

Lue tarkemmat menetelmäkuvaukset alla olevasta haitarista.

Kiinnostuitko tutkimuspalvelusta?

Haluaisitteko tutkimustuloksia oman organisaationne käyttöön? Kysy lisää tutkimusmittauksista tai rahoitusmahdollisuuksista asiantuntijoiltamme.

Henkilökuva Ari-Pekka Rauttola

Ari-Pekka Rauttola

vanhempi asiantuntija
Sähköpostiosoite
ari-pekka.rauttola [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 2465
Henkilökuva Satu Mänttäri.

Satu Mänttäri

erikoistutkija

Sähköpostiosoite
satu.manttari [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 6093
Janne Halonen

Janne Halonen

tutkija

Sähköpostiosoite
janne.halonen [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 2598
Juha Oksa

Juha Oksa

vanhempi tutkija

Sähköpostiosoite
juha.oksa [at] ttl.fi
Puhelin
+358 30 474 6094