Minne Suomen syntyvyys on menossa? Asiantuntijat pohtivat ennustamisen vaikeutta.

Tarmo Valkonen (tutkimusohjaaja, ETLA, kuvassa vasemmalla) ja Juha Alho (emeritusprofessori, kuvassa oikealla) keskustelivat syntyvyyden viimeaikaisen romahduksen taustoista. Pontimena ajatustenvaihtoon on jälkimmäisen kirjoitus Tilastoseuran uusimmassa vuosikirjassa (Alho, J. (2023) Syntyvyys on hankala mallinnettava). Kirjoituksessa pohditaan kahden muun ajankohtaisiin ongelmiin (nuorison pahoinvointi, metsien hiilinielut) keskittyvän vuosikirjan artikkelin lailla havaintoaineistojen ja ilmiöiden teoreettisen ymmärryksen suhdetta tilastotieteen näkökulmasta. Kirjoitukset ovat vapaasti luettavissa ja ladattavissa Suomen Tilastoseuran nettisivuilta.

Sisällys

• Mitä on tapahtunut ja miksi?
• Ennustamisen vaikeus
• Syntyvyyden lisääminen politiikalla

Mitä on tapahtunut ja miksi? 

1. Tarmo Valkonen (TV): Syntyvyys Suomessa on laskenut poikkeuksellisen paljon vuoden 2010 jälkeen. Onko meidän väestöhistoriassamme vastaavia nopean laskun jaksoja?

   Juha Alho (JA): On kyllä. Tarkasteltiinpa absoluuttisia muutoksia tai suhteellisia muutoksia, 1700-luvulta aina toisen maailmansodan aikaan asti, niin suurempia muutoksia kuin viime vuosina on havaittu paljon. Sodan jälkeenkin vastaavia absoluuttisia muutoksia on ollut, mutta suhdeskaalassa nyt havaitut muutokset ovat suurimpia. Nykyisen tilanteen tekee ainutlaatuiseksi se, että väestön uusiutumisen näkökulmasta nykyiset hedelmällisyysarvot ovat tunnetun historian matalimmat, vain runsaat 60 % uusiutumistasosta.

2. TV: Kirjoitat, että ymmärryksemme syntyvyyden laskun syistä on puutteellista. Julkisen keskustelun, ja myös joidenkin tutkijoiden puheenvuorojen perusteella syyt ovat kuitenkin tiedossa. Miten perustelet ajatustasi rajallisesta ymmärryksestä?

   JA: Onkohan noin? Enpä usko, että tuntemistani väestöntutkijoista kukaan väittää varmasti tietävänsä, mistä viimeaikainen hedelmällisyyden lasku johtuu. Toki itsellänikin on siitä jonkinlainen käsitys . Kuvittelen sen johtuvan ikärakenteen muutokseen liittyvästä taloudellisen kantokyvyn laskusta ja perheinstituution murentumisesta. Lisäksi asiaan perehtyneetkään eivät taida oikein ymmärtää, millaista on elää vähenevässä väestössä, jollainen seuraa, jos asiat nykyisellään jatkuvat. Tästä syystä julkinen keskustelu pyörii sellaisten asioiden ympärillä, joilla ei ole väestön uusiutumisen kannalta merkitystä. 
   
   Ymmärryksen rajallisuus tulee kuitenkin heti vastaan, kun tarkastellaan asiaa kansainvälisessä kontekstissa. 1990-luvulla Suomessa vallitsi tyytyväinen hyrinä, kun kokonaishedelmällisyytemme oli 1.8 lasta naista kohti samaan aikaan kun Välimeren maissa ja Keski-Euroopassa se oli 1.4. Muuallakin pidettiin tärkeänä syynä sitä, että Pohjoismaissa mm. naisten koulutus ja työhön osallistuminen sekä päivähoito olivat verraten hyvin järjestetty. Nämä asiathan ovat olennaisilta osiltaan ennallaan, mutta kun hedelmällisyys silti laski, ymmärryksessä on ollut, koko ajan melkoinen — jos ei suoranainen virhe, niin puute kumminkin. 
    

3. TV: Syntyvyys on alentunut trendinomaisesti hyvin monenlaisella kehitystasolla olevissa ja monenlaista politiikkaa harjoittavissa yhteiskunnissa. Eikö tämä houkuttele etsimään yhteistä nimittäjää?

   JA: Houkuttelee kyllä. Ja niin on aina tehty. Harmillista on, että kun on luultu yhteisen tekijän löytyneen, niin vastaesimerkkejä on ilmaantunut. Väestötieteessä löydetyt säännönmukaisuudet ovat luonteeltaan empiirisiä yleistyksiä, jotka pätevät jollain tarkkuudella, joillakin alueilla, joinakin aikoina. Esimerkiksi väestölliseen siirtymään liittyvän hedelmällisyyden tason laskun on ajateltu syntyneen kuolevuuden laskun seurauksena, mutta kaikissa maissa näillä kahdella prosessilla ei ole ollut tätä järjestystä, ei esimerkiksi Suomessa.
   
   Suurten ikäluokkien syntykin liitetään, hyvästä syystä, toiseen maailmansotaan. Kuitenkin niiden ajoitus saattoi poiketa 10 vuodella, monissa maissa oli kaksi piikkiä, ja suuret ikäluokat syntyivät Ruotsissakin, jossa sodan vaikutukset olivat korkeintaan epäsuoria.
   

    

   Ennustamisen vaikeus

4. TV: Sinulla on artikkelissasi useita mielenkiintoisia historiallisia esimerkkejä väestön ennustamisen vaikeudesta. Kertoisitko niistä jonkun lyhyesti?

   JA: Parempi olisi pysyä kirjoittamassani! Nekin tarinat ovat reippaita lyhennelmiä. Mutta jos tässä kiinnittäisin huomion vuoden 1970 ympärillä tapahtuneeseen syntyvyyden romahdukseen. Siinä oli takana elinkeinorakenteen muutos maataloudesta teollisuuteen ja palveluihin. Muutettiin maalta Ruotsiin ja kaupunkien ympärille syntyivät nykyiset betonilähiöt. Tässä prosessissa perheasiat saivat jäädä.

   Kun tuossa edellä nurisin nykyisen syntyvyyttä koskevan keskustelun luonnetta, 1970-luvulla asia oli päinvastoin. Tuolloin, vain 50 vuotta sitten, vallitsi suunnitteluoptimismi. Valtiovallan toimesta ryhdyttiin tekemään ns. väestösuunnitteita, joiden mukaan väestön tulisi kehittyä. Väestö ei osoittautunut yhteistyöhaluiseksi ja suunnitteista luovuttiin vähin äänin.

   Mainitsen tämän yksityiskohdan siksi, että ne väestöä koskevan julkisen keskustelun ideologiset piirteet, jotka nyt ovat vallalla, saattavat 50 vuoden kuluttua näyttää yhtä omituisilta kuin edellä mainitut 1970-luvun suunnitelmat nyt.

5. TV: Olet päätynyt siihen, että kokonaishedelmällisyys on aikasarjana epästationaarinen. Voisitko kuvata lyhyesti, mitä tämä tarkoittaa ja mihin se johtaa ennusteiden tekemisen näkökulmasta.

   JA: Jaa lyhyestikö? Moniulotteisesta asiasta lyhyet kuvaukset tuppaavat olemaan harhaanjohtavia. Koska asia on syntyvyyden kannalta olennainen, niin yritetään.

   Viime vuosisadan alkupuolella alkoi kertyä havaintosarjoja esimerkiksi taloudellisesta tuotannosta tai väestön kehityksestä. Haluttiin löytää säännönmukaisuuksia. Mutta, jos oli yksi maa josta toisistaan riippuvia mittauksia, niin miten toimia? Myöhemmät havainnot riippuivat aina aiempien arvoista. Havaittiin, että jos siirrytään suhteellisiin muutoksiin, ja suhteellisten muutosten sijaan tarkasteltiin niiden erotuksia, niin saatettiin saada sarja, jonka voitiin nähdä heilahtelevan kiinteän keskiarvon ympärillä. Ja vaikka heilahtelu olikin satunnaista ja ajassa riippuvaa, tuota satunnaisuutta saatettiin kuvata autokorrelaatioiden avulla. Noin suurin piirtein, tämmöinen aikasarja on stationaarinen.

6. TV: Hetkinen! Logaritmit ja erotukset ymmärretään, mutta mitä tämä autokorrelaatiopuhe käytännössä merkitsee?

   JA: Esimerkiksi sään kohdalla positiivinen autokorrelaatio viittaa siihen, että perättäisten päivien sää on enemmän samanlainen kuin sää kahden tai kolmen päivän päästä. Tämä hieno stationaaristen prosessien teoria nojaa siihen, että nuo aikariippuvuudet säilyisivät ennallaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

   Matemaattisessa mielessä edellä kuvatut ajatukset muotoiltiin noin 1930–1950. 1960-luvulta alkaen, tietokoneiden kehityksen myötä, opittiin laskemaan aineistoista stationaaristen mallien parametrit. 1970-luvulla oli optimismia, että näin saataisiin ratkaisuja moniin talouden ja väestön ennusteongelmiin.

7. TV: Ja näinkö ei sitten käynyt?

   JA: Kävi kyllä! Esimerkiksi osakeindeksien tai ikäryhmittäisen kuolevuuden mallinnus tapahtuu nykyään suurin piirtein näin.

   Tuota alkuperäistä stationaarisuuteen palauttamista onnistuttiin monin tavoin yleistämään. On iso kirjallisuus esimerkiksi oudokkien käsittelystä, heilunnan vaihtelusta, yhteisintegroituvuudesta, rakennemuutoksesta jne. Kaiken jälkeen, reaalimaailma tuo eteemme tilanteita, joissa nämä, sinänsä merkittävät edistysaskeleet, eivät johda vieläkään tyydyttävään ratkaisuun. Yksi hankalimmista on käytettävissä oleva havaintoperiodi.

8. TV: Tarkoittaa mitä?

   JA: Kun tarkastelee Suomen kokonaishedelmällisyyslukua, niin siinä voi erottaa erilaisia vaiheita. 1800-luvun loppuun asti sarjan keskiarvo aaltoili loivasti, ja sille olivat tyypillisiä jyrkät romahdukset, joita aiheuttivat kulkutaudit, sodat ja huonot sadot. Sitten 1900–1930 tapahtui ns. väestöllinen siirtymä matalammalle hedelmällisyyden tasolle. 1930-luvun laman jälkeen asiat olivat jälleen aivan toisella tolalla.

9. TV: Haittaisiko, jos aloitettaisiin tarkastelut vuodesta 1930?

   JA: Jotain tämäntapaista yleensä tehdäänkin. On vain niin, että sitten tuli sota. Sitten suuret ikäluokat. Vuosina 1930–1950 syntyvyys kasvoi voimakkaasti. Sitten alkoi lasku, joka loppui 1970-luvulla. Tämä jälkeen oli tasaisempaa runsaat 30 vuotta. Kunnes sitten noin vuodesta 2010 alkoi tämä viimeisin romahdus.

   Jos nämä kaikki haluaa mukaan samaan malliin, niin mallin saa kyllä sopimaan, mutta siitä tulee monimutkainen, taipuu joka suuntaan, muttei kelpaa ennustamiseen.

10. TV: Miksei?

    JA: Kun taipuu lähes mihin tahansa menneisyydessä, ei voi sulkea pois sitä, että “melkein mitä tahansa” tapahtuu tulevaisuudessa. Malliin pohjaavista ennusteväleistä tulee todella leveitä!

    TV: Entäs jos perustaisi koko analyysiin siihen viimeiseen osaan havainnoista, johon riittävän yksinkertaisen mallin saisi sovitettua?

    JA: Joo-o, näin eräät varsin suuressa maineessa olevat tutkijat tekevätkin. Tässä tulee vastaan vastakkainen ongelma. Jos haluaa etukäteen kuvata ennusteelta odotettavaa tarkkuutta, joutuu silloin olettamaan, että tuleva kehitys on samanlaista kuin tuona valittuna lyhyenä havaintoperiodina. Silloin jää huomiotta, että itse ilmiössä on aiemmin tapahtunut isoja muutoksia. Ei ole oikein rehellistä sulkea silmiään siltä mahdollisuudelta, että näin voi käydä jatkossakin.

11. TV: Helpottaisiko syntyvyyden laskun syiden ymmärtäminen mielestäsi ennusteiden tekemistä? Silloinkin pitäisi kai ennustaa sekä näiden syiden tuleva kehitys että olettaa jotakin syy-seuraussuhteen vakaudesta.

    JA: Hyvä huomio! On tosiaan niin, että vaikka voitaisiin löytää väestönkehitystä ennakoivia, taloudellisia tai sosiaalisia syytekijöitä, niin nämä pitäisi ensin osata ennustaa, jotta niistä olisi hyötyä väestön kehityksen ennustamisessa.  Tähän ajatteluun on voitu menestyksellä nojata kuolevuuden ennusteissa. Esimerkiksi Suomen kuolevuuden kehityksessä on voitu katsoa Ruotsiin, joka on ollut monella taloudellisella ja sosiaalisella mittarilla meitä edelle. Hedelmällisyyden osalta on ns. väestöllisen siirtymän kohdalla voitu käyttää hedelmällisyyden laskun ennustamisessa kehityksessä edellä olevien maiden kokemuksia ennusteiden tekoon. Näin tehdään nykyisin esim. YK:ssa Afrikan maiden osalta.

    Sen sijaan kehityksen eturintamassa olevien maiden kohdalla niiden sisäisen kehityksen mittareita ei ole onnistuttu käyttämään ennusteissa “leading indicatoreina”. Lisäksi esimerkiksi tuotannollista toimintaa kuvaavien taloudellisten indikaattoreiden heilunta on usein kertaluokkaa suurempaa, kuin niiden demografisten mittareiden, joita yritetään selittää. Tietääkseni missään maassa väestöennusteita ei tehdä sellaisilla malleilla, joissa esimerkiksi taloudelliset syytekijät olisivat eksplisiittisesti mukana. — Toki ennusteiden tekijät aina pohtivat sitä, miten tiedossa olevat taloudelliset muutokset voisivat vaikuttaa esimerkiksi syntyvyyteen tai muuttoliikkeeseen.

12. TV: Miten ennustamisen vaikeuden pitäisi näkyä yhteiskuntapolitiikassa?

    JA: Pitäisi hyväksyä se, että parhaatkin ennusteet ovat aina jonkin verran pielessä, joskus juhlallisesti pielessä. Se mitä voidaan tehdä, on tutkia vaihtoehtoisten päätösvaihtoehtojen seuraamuksia eri tilanteissa.

    Sellaiset päätösmenettelyt ovat hyviä, joiden mukaan toimimalla ei tapahdu katastrofia, vaikka ennusteet menisivät pieleen. Itse asiassa näinhän optiokauppa nykyisin toimii. Epävarmuuden tunnustaminen on viisauden alku!
    

     Syntyvyyden lisääminen politiikalla

13. TV: Löytyykö aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta näyttöä tehokkaista toimista syntyvyyden kasvattamiseksi Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa?

    JA: Ei.

     

Tutustu artikkeliin

• Artikkeli: Syntyvyys on hankala mallinnettava. Juha Alho. Suomen Tilastoseuran vuosikirja 2019-2022, ss. 8— 24, 47 – 49.
• Uutinen haastattelusta 24.5.2024 (ttl.fi)

Lisätiedot

• Juha Alho, emeritusprofessori, puh. 0400 271332,  juha.mikko.alho [at] gmail.com (juha[dot]mikko[dot]alho[at]gmail[dot]com)
• Tarmo Valkonen, tutkimusneuvonantaja, Etla, puh. 050 329 6014,  tarmo.valkonen [at] etla.fi (tarmo[dot]valkonen[at]etla[dot]fi)

Juha Alho ja Tarmo Valkonen ovat mukana LIFECON-tutkimushankkeessa, jossa tarkastellaan väestörakenteen muutokseen vaikuttavia tekijöitä yksilöiden elämänkaaren eri vaiheissa: perhettä perustettaessa, työelämässä sekä vanhuusiän terveyden ja hoivan aikana. Lisäksi LIFECONissa tutkitaan väestömuutoksen vaikutuksia kansantalouteen – varsinkin julkiseen talouteen. LIFECON hanketta toteuttavat Työterveyslaitos, Etla ja Helsingin yliopiston Väestötieteen ja väestön terveyden instituutti.   

LIFECON-hanke on yksi Strategisen tutkimuksen DEMOGRAPHY-ohjelman viidestä hankkeesta. Hanke saa rahoitusta strategisen tutkimuksen neuvostolta (STN), joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä.