Korona-ajan fyysisten kontaktien välttämisen kausi on luonut hedelmällisen maaperän monen digitaalisen sovelluksen laajaan käyttöönottoon olosuhteiden pakosta. Etätyöaika tietointensiivisissä asiantuntijatöissä on jatkunut niin pitkään, että moni on jo sopeuttanut työrutiininsa sellaisiksi, ettei haluaisi palata työpaikan toimistotiloihin ollenkaan.
Johto ja it-kehittäjät ovat monessa työpaikassa voineet joutua eräänlaiseen digihurman tilaan. Nythän kerrankin myös ne, jotka aiemmin ovat olleet vastahankaisia digikäyttäjiä, ovat joutuneet opettelemaan videokokoussovelluksen käytön ja muut työhön liittyvät virtuaaliratkaisut.
Johdolla on työpöydällään jo seuraavan digiloikan ainekset, joita on voitu kehitellä omassa innostuneessa osallistujakuplassa.
Myös palvelut, joita on aiemmin sitkeästi tehty kasvokkain ja joissa fyysinen kohtaaminen on tuonut vuorovaikutukseen jotain sellaista, mitä ei ole uskottu voitavan toteuttaa videon välityksellä, ovat edenneet teknologiavälitteisyyden kokeiluissaan. Tällaisia vuorovaikutuskeskeisiä palveluita ovat erityisesti hoiva ja opetus.
Huolimatta tästä digihurman aikakaudesta rohkenen muistuttaa niin kutsutusta arkijärjen kuuntelemisesta:
On hyvä hetki pysähtyä ja miettiä, mitä menetämme, kun kasvokkainen kohtaaminen vähenee työssä työtovereiden kesken, johdon ja työntekijöiden kesken sekä henkilöstön ja asiakkaiden kesken. On myös tärkeää kuulla, kuinka sujuvaa tai tökkivää työntekijöiden käyttökokemus on monidigitaalisessa työympäristössä.
Todellakin – kannattaako digitalisoida kaikki, mikä voidaan digitalisoida? Kun sanon tämän ääneen, leimaudun helposti teknologiakriitikoksi, mutta ei se mitään. Kriitikoilla on paikkansa.
Missä ovat nykyään työpaikan kohtaamisareenat, joissa voi keskustella siitä, millaista teknologiaa otetaan käyttöön, millä tahdilla ja mihin toimintoihin? Kuinka helpoksi palautteen antaminen uusista digitaalisista työvälineistä on työpaikalla tehty? Ja voiko työn teknologiakehitykseen oikeastaan työntekijätasolta edes vaikuttaa?
Ennen sai sentään puhista kehityksen kiihkeyttä tai työvälineiden kankeutta työpaikan ruokalassa työntekijän ja johtajan kohdatessa lounasbuffetissa. Arkijärjen osallistumisen mahdollisuutta ei jatkossakaan saisi suitsia valmiiden vastausvaihtoehtojen klikkailuksi digitaalisella alustalla.
Uskon, että digihurmaa tarvitaan, jotta kehitys menee eteenpäin. Mutta myös arkijärjen kuuntelemista tarvitaan siinä, että ymmärretään, miltä kaikki muutokset työssä tuntuvat, kuinka teknologia käytännössä toimii, millaisia vaikutuksia sillä on arkityöhön ja miksi uusinta uutta ei aina oteta riemumielellä vastaan.
Digihurmaa ja arkijärkeä tarvitaan yhdessä – kiitos.
Lisätietoja:
Digitalisaatio kaikkien kaveriksi (Työterveyslaitoksen tutkimushankkeen esittely)
Kommentointi