Suomen kaltaisessa maassa terveyspalveluiden piiriin pääseminen voi vaatia huomattavia ponnistuksia pitkien matkojen takia. Siksi on perusteltua ottaa käyttöön sähköisiä menetelmiä, jotka helpottavat palveluiden saatavuutta. Suomi onkin monella tavoin Euroopan kärkimaita sähköisten terveyspalveluiden eli e-terveyspalveluiden käyttöönotossa.
Parhaimmillaan terveydelliset erot kaventuvat, kun vastaanotolle pääsy vaatii lähinnä akun kestoa eikä samassa tilassa olemista. Sähköiset terveyspalvelut voivat olla myös myyntivaltti: miksi tulla vastaanotolle ja tuhlata työaikaa liikenteessä, kun terveysongelman voi hoitaa samalla töitä tehden, esimerkiksi tätä blogia kirjoittaessa?
Näyttöäkin on. Tutkimukset osoittavat, että tyypillisesti 60–70 prosenttia e-interventioon osallistuneista hyötyy siitä esimerkiksi työuupumuksen tai unettomuuden kaltaisten työkykyongelmien hoidossa.
E-interventiolla tarkoitetaan tässä sähköisesti toteutettuja, ammattilaisen ohjaamia ja seuraamia toimenpiteitä, joilla on selkeä tavoite, alku ja loppu. Niillä pyritään vaikuttamaan työntekijöiden terveydentilaan ja työhyvinvointiin. Yksi esimerkki on digitaalisesti tuettu ohjelma palautumisen hallintaan.
Tutkimus ei anna suoria vastauksia
Vaan hiljaiseksi käy tutkija, kun kysytään, mikä e-työterveyspalveluissa auttaa. Samalla kun myyntiosasto panostaa digitaalisen palvelun tuotteistamiseen, miettii intervention kehittäjä kuumeisesti, miksi aina on niitä, jotka eivät hyödy. Voisiko vaikuttavuutta saada aikaan tarjoamalla heille enemmän sitä, mistä muut hyötyivät? Mutta mikä se jokin on?
Tiedetään, että työpaikan myönteinen suhtautuminen työterveyshuollon interventioihin tukee niiden käyttöä. Ketään ei varmasti myöskään yllätä, että vapaaehtoinen, itsestä lähtevä motivaatio tukee vaikuttavuutta. Tai että jatkuva kiire ja työn huokoisuuden puute vähentävät interventioon osallistumista ja sitä kautta heikentävät vaikuttavuutta.
Paljon huomiota on myös saanut e-intervention helppokäyttöisyys ja se, että digitaalisuudesta riippumatta käyttäjän osallistumista interventioon tuetaan esimerkiksi henkilökohtaisin yhteydenotoin tai muistutuksin. Työhyvinvointia lisäävien e-interventioiden vaikutuksia selvittävissä katsauksissa on kuitenkin toistuvasti todettu, että tutkittujen e-interventioiden laatu ja toteutus vaihtelevat. Näyttö on ristiriitaista myös sen suhteen, ovatko etämenetelmiin perustuvat interventiot vaikuttavampia kuin perinteiset interventiot.
Tutkimusten perusteella ei voida suoraan päätellä, millaiset e-interventiot toimisivat suomalaisessa työelämässä tai ovatko ne vaikuttavampia kuin perinteisesti toteutetut työkyvyn tuen toimintamallit. Tutkimuksen perusteella voidaan esimerkiksi sanoa, että noin 70 prosenttia asiantuntijatyötä tekevistä työntekijöistä hyötyy e-työterveysinterventiosta.
Tutkimus ei kuitenkaan anna vastausta siihen, miten interventio tavoittaa esimerkiksi telakan yli 2000 työntekijää.
Onkin mahdollista, että e-palveluiden käyttö vinoutuu ikä- tai koulutusryhmittäin, jos niiden käytön haasteita ei tunnisteta, kun työterveyshuolto ja työpaikka luovat yhteistyösuhdetta.
Mitä palveluja tarjotaan, kenelle ja milloin?
Olemme tilanteessa, jossa digitaaliset työterveyshuoltopalvelut ovat teknisesti saatavilla, mutta emme tiedä, osataanko niitä muotoilla työterveyshuollon eri kohderyhmille. Tukeeko digitaalisuus terveydellistä yhdenvertaisuutta vai voiko se jopa heikentää sitä?
Sähköiset terveyspalvelut ovat tulleet jäädäkseen. Kuvaavaa kuitenkin on, että esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö linjaa työterveyshuollon etäpalveluiden teknisistä edellytyksistä. Siitä huolimatta ministeriökään ei juuri ole ottanut kantaa siihen, mitä palveluita tarjotaan, kenelle tai missä tilanteessa.
Olemmekin Työterveyslaitoksessa käynnistäneet selvitystyön (TyeTy-hanke), jossa tavoitteenamme on vastata edellisiin kysymyksiin tutkimuksissa kertyneen näytön pohjalta.
Kommentointi