Palkka, arvostus ja työn jatkuvuuden tuoma turvallisuus. Nämä kolme vastinetyyppiä kuuluvat panosten ja vastineiden epätasapainon teoriaan (effort-reward imbalance), jonka on kehittänyt stressitutkija Johannes Siegrist.
Teorian pohjana toimii työnantajan ja työntekijän välinen vastavuoroisuus, jota konkretisoi muun muassa työsopimus. Sovittuja työpanoksia vastaan odotetaan tietynlaisia vastineita.
Jos sovittuja tai odotettuja vastineita ei saada, työntekijällä on suuri riski ajautua stressitilaan. Tätä kutsutaan panosten ja vastineiden epätasapainoksi. Tutkimusten mukaan sillä on kielteisiä vaikutuksia työhyvinvointiin ja mielenterveyteen.
Uran alkutaipaleella työ vaatii paljon panostusta
Uransa alkutaipaleella olevat nuoret aikuiset ponnistelevat etsiessään koulutustaan vastaavaa työtä. Työelämään päästyään heille aukeaa lukuisia haasteita, jotka vaativat paljon panostusta. Heidän pitää esimerkiksi päästä osaksi työyhteisöä ja totutella työpaikan käytäntöihin.
Myös panosten ja vastineiden teoria viittaa siihen, että epätasapainoinen suhde saattaisi olla tyypillisempää nuorille kuin vanhemmille työntekijöille. Vähäisen työkokemuksen takia vaihtoehdot työmarkkinoilla ovat rajalliset, mikä pakottaa jäämään epämieluisaan työsuhteeseen. Myös nykyinen menestymisen ihannointi voi ajaa pakonomaiseen huippusuorittamiseen.
Jotkut pyrkivät tekemään pitkän uran samassa organisaatiossa, ja silloin epätasapainoiseen työtilanteeseen jääminen voi olla myös strateginen valinta. He toivovat, että vastineet – kuten ylennys ja palkankorotus – tulevat myöhemmin.
Entä jos saa vastineita, vaikkei juurikaan panosta työhön?
Panosten ja vastineiden teoriassa on kuitenkin kartoittamattomia alueita. Yksi niistä on tilanne, jossa vastineita saadaan ”liikaa”. Teoria on lähtökohdiltaan stressiteoria, eikä liiallisten vastineiden tilannetta välttämättä tulkita stressitilaksi.
On kuitenkin viitteitä siitä, että liiallisten vastineiden saaminen saattaa johtaa syyllisyyden tunteeseen. Syyllisyys voi herättää muita kielteisiä tunteita. Se puolestaan voi johtaa vastineiden kompensoimiseen. Toisin sanoen ihminen pyrkii nostamaan omia työpanoksiaan ja tekee töitä entistä kovemmin.
Tilanteen voi tulkita myös niin, ettei työ vaadi juurikaan panostusta. Työ ei myöskään tarjoa riittävästi haasteita, virikkeitä tai mahdollisuuksia kehittyä. Tämä voi johtaa esimerkiksi työssä tylsistymiseen, jota lähtökohtaisesti pidetään työpahoinvoinnin tilana.
Myös teoriaan kuuluvat vastineet kaipaavat päivitystä. Nykyajan työurat koostuvat useista työsuhteista, mikä korostaa kykyä navigoida työmarkkinoilla. Modernilta työelämältä haetaan muutakin kuin toimeentuloa, ja ammatillista kehittymistä voidaankin pitää oleellisena osana työn tarjoamia vastineita.
Tällaisia asioita pohdimme Työterveyslaitoksen tutkimushankkeessa ”Työstä mieltä ja mielenterveyttä – eri sukupolvet työelämän aallokoissa”. Tarkastelemme erilaisia panosten ja vastineiden epätasapainotiloja ja selvitämme niiden esiintyvyyttä väestötasolla. Lisäksi tutkimme, miten erilaiset tasapainotilat selittävät työhyvinvointia, mielenterveyttä ja työasenteita.
Lisätietoja:
Työstä mieltä ja mielenterveyttä – eri sukupolvet työelämän aallokoissa (tutkimushankkeen esittely)
Kommentointi