Työkyvyn tuki sote-keskuksessa

Työkyvyllä tarkoitetaan henkilön kykyä suoriutua työstä eli yksilöllisten ominaisuuksien ja työn teon välistä suhdetta. Työkykyyn liittyy yksilön terveys, toimintakyky, osaaminen, motivaatio, työ ja yhteisölliset tekijät, kuten johtaminen, työyhteisö ja sen kulttuuri sekä fyysiset ja psykososiaaliset työolot.

Strategia on keinovalikoima, jolla aiotaan päästä organisaation tavoitteisiin. Strateginen johtaminen sisältää organisaation suunnan määrittelyn (missio eli toiminta-ajatus, visio, tavoitteet), toimintaympäristön analysoinnin, strategian määrittelyn, sen soveltamisen ja onnistumisen arvioinnin.

Palveluintegraatiolla tarkoitetaan, että palvelujen järjestäjä tai tuottaja muodostaa asiakkaalle kokonaisuuden hänen tarvitsemistaan palveluista, jolloin asiakas saa palvelunsa helposti, oikea-aikaisesti ja saumattomasti. Asiakkaan tarpeita arvioidaan kokonaisuutena eri ammattilaisten yhteistyössä ja asiakasta koskeva tieto on tarvittavilta osin ammattilaisten hyödynnettävissä.

Palvelujen yhteensovittamisesta hyötyvät erityisesti asiakkaat, jotka käyttävät paljon tai monialaisesti palveluja. Toimiva palveluintegraatio voi myös säästää kustannuksia.

Asiakkaiden segmentoinnilla tarkoitetaan asiakkaiden ryhmittelyä samankaltaisten palvelutarpeiden perusteella. Segmentit eivät välttämättä ole toisiaan poissulkevia. Segmentoinnin kriteerit valitaan tilanneanalyysin perusteella, jossa hyödynnetään monipuolisesti erilaista tietoa. Segmentit voivat olla pysyviä tai muuntuvia. Segmenttien pohjalta voidaan rakentaa, organisoida ja resursoida kullekin ryhmälle palvelupolkuja, kehittää osaamista ja yhteistyökäytäntöjä sekä selkiyttää johtamisjärjestelmiä.

Strategisen johtamisen tulee pohjautua monipuolisesti hyödynnettävään tietoon. Tiedolla johtamisen kokonaisuuteen kuuluu tiedon tuottaminen, tiedon analysointi ja hyödyntäminen sekä toteutuneiden toimenpiteiden seuranta ja arviointi. Tiedolla johtaminen on osa tietojohtamista.

Palvelukokonaisuuden ja -ketjun määritteleminen alkaa tilanneanalyysilla, jonka avulla luodaan kuva alueen väestöstä ja sen ominaispiirteistä, palvelujärjestelmästä, olemassa olevista palvelukokonaisuuksista ja -ketjuista, palveluista ja niiden käytöstä sekä asiakasryhmien palvelutarpeista. Tilanneanalyysi tulisi sisällyttää osaksi perustoimintaa, jolloin sitä toteutetaan säännöllisesti. Se auttaa pysymään ajan tasalla toimintaympäristössä tai alueella tapahtuvista muutoksista ja kohdentamaan toimintaa.

Palveluiden järjestäjän vastuulla olevan alueen tilanneanalyysin tietopohja koostuu muun muassa seuraavista kokonaisuuksista:

• demografiset tiedot kuten väestötiheys, ikäjakauma, syntyvyysennuste, taajamat, haja-asutusalueet; lähteenä esimerkiksi Tilastokeskus
• sosiaaliset olosuhteet sekä hyvinvointi- ja terveystiedot; lähteenä esimerkiksi THL tai Kela
• sosioekonomiset tiedot (esim. tulotaso, koulutus, ammattiasema, sosiaalinen liikkuvuus); lähteenä esimerkiksi Tilastokeskus
• sosiaali- ja terveydenhuollon palveluverkko; lähteenä esimerkiksi THL, palveluverkkoselvitykset ja järjestöt
• palveluiden käyttö, saatavuus, saavutettavuus ja asiakaslähtöisyys; lähteenä esimerkiksi THL ja järjestöt
• laatu, vaikuttavuus ja kustannukset; lähteenä esimerkiksi HaiPro, asiakaspalautteet, Valtionkonttori ja tilinpäätöstiedot.

Näiden lisäksi tulee tunnistaa mahdolliset puutteet ja alueet, joihin palvelujärjestelmä ei ulotu. Käsitys palvelutarpeista syntyy yhdistelemällä eri tietoja kokonaisuudeksi. Tietopohja voidaan koota paikallisista, alueellisista ja kansallisista tietolähteistä. Ylimmän johdon tehtävänä on vastata yhteistyön koordinoimisesta ja koota keskeiset yhteistyötahot saman pöydän ääreen tekemään tilanneanalyysiä.

Palveluiden järjestämisessä voidaan hyödyntää segmentointia, jotta saadaan yleiskuva alueen asukkaista ja oletettavasta palveluiden käytöstä. Segmentointi tarkoittaa väestön, asiakkuuksien ja palveluiden ryhmittelyä samankaltaisten palvelutarpeiden perusteella. Segmentointia voidaan tehdä väestötasolla (demografiset tiedot kuten ikärakenne, sukupuoli, asuinpaikka), asiakasryhmätasolla (esimerkiksi itsensä työllistäjät, pitkäaikaissairaat, päihdeasiakkaat) ja yksilötasolla (esimerkiksi paljon palveluja käyttävät asiakkaat). Mitä tarkemmin edeltävä tilanneanalyysi on toteutettu, sitä paremmin erilaiset ilmiöt ja asiakasryhmät ovat määriteltävissä.

Segmentointi on palveluiden kohdentamista eikä sen tarkoitus ole leimata asiakkaita. Segmentit ovat tavallisesti karkeita, eikä palvelutuotantoa voida rakentaa niiden varaan. Segmentit pitää rajata joustavasti. Tällöin asiakkaan yksilölliset tarpeet voidaan ottaa paremmin huomioon, vaikka ne eivät suoraan sisällykään määriteltyyn segmenttiin.

Segmentoinnissa ei keskitytä vain yhteen asiakkaaseen, vaan sen avulla voidaan hahmottaa palvelutarpeet ja niiden mukaiset asiakasvirrat. Segmenttien pohjalta voidaan rakentaa, organisoida ja resursoida kullekin ryhmälle palvelupolkuja, kehittää osaamista ja yhteistyökäytäntöjä sekä selkiyttää johtamisjärjestelmiä. Asiakkuussegmentoinnissa on huomioitava, että ihmisten tarpeet muuttuvat ja asiakkaat voivat liikkua eri ryhmien välillä.

Segmentointi voi hyvin toteutettuna edistää paitsi työkyvyn tuen palveluiden oikea-aikaista saatavuutta myös palvelujärjestelmän kustannustehokkuutta. Riittävän varhain tarjotut yhteensovitetut työkyvyn tuen palvelut voivat ehkäistä asiakkaiden siirtymiä yleisistä perustason palveluista raskaisiin erityistason palveluihin.

Tiedonlähteinä segmentoinnissa voidaan hyödyntää esimerkiksi rekisteritietoja, Suuntimaa tai Terveyshyötyarviota. Kuvassa 4 on esimerkkejä kriteereistä, joiden pohjalta voidaan tehdä palvelutarpeeseen perustuvaa segmentointia.

Tilanneanalyysin ja segmentoinnin pohjalta määritellylle asiakassegmentille nimetään palvelukokonaisuus tai -ketju ja määritellään tavoitteet, jotka ohjaavat palvelutuotantoa. Ensin määritellään päätavoite (esimerkiksi Mielenterveyskuntoutujat ovat työ- ja toimintakykyisiä). Tämän jälkeen määritellään asiakkaiden, palvelujärjestäjän ja palveluntuottajien näkökulmista välitavoitteet, joiden kautta voidaan edetä kohti päätavoitetta.

Asiakasryhmien tarpeet ovat tärkein tavoitteita ohjaava tekijä. Asiakkaiden kannalta keskeisiä tavoitteita ovat vaikuttavuustavoitteet sekä palveluiden saatavuuteen, asiakaslähtöisyyteen ja laatuun liittyvät tavoitteet. Yksittäisille palvelutuottajille asetetaan alatavoitteita, jotka heidän tulee omassa toiminnassaan saavuttaa. Ne määritellään asiakasryhmän tavoitteiden perusteella ja ne voivat olla kaikille tuottajille yhteisiä (esimerkiksi ”Tieto siirtyy toiselle tuottajalle”) ja sen lisäksi tuottajakohtaisia. Järjestäjän näkökulmasta määriteltyjä tavoitteita ovat esimerkiksi kustannustasoon, kustannusvaikuttavuuteen ja palveluiden saatavuuteen liittyvät tavoitteet.

Palvelukokonaisuuden ja -ketjun sekä palvelutuotannon ohjaus ja kehittäminen edellyttää, että seurantatietoa tuotetaan oikeanlaisilla mittareilla. Edellisessä vaiheessa asetetuille tavoitteille määritellään mittarit, joita käytetään systemaattisesti mittaamaan ja tukemaan tavoitteiden toteutumisen seurantaa. Jokaiselle mittarille on tärkeä määritellä myös tietolähde.

Seurantamittarit voivat olla jo olemassa, kun kehitetään olemassa olevaa palvelukokonaisuutta tai -ketjua. Silloin on tärkeää tarkistaa mittareiden sopivuus tavoitteisiin ja tehdä tarvittavat korjaukset. Johdon tehtävänä on määritellä eri mittareiden seuraajat ja päättää, kuka koordinoi tiedon kokoamista. Mittareiden seuraaminen on tärkeä olla säännöllisesti myös johtoryhmän agendalla.

Yksittäisen palvelukokonaisuuden tai -ketjun ja sen tavoitteiden toteutumisen kannalta seurattavia tietoja ovat erityisesti:

• hyvinvointi- ja terveystiedot, sosiaaliset olosuhteet
• palvelujen käyttö, saavutettavuus, saatavuus ja asiakaslähtöisyys
• laatu ja vaikuttavuus
• kustannukset.

Mittareita ja tietolähteitä voidaan karkeasti ryhmitellä tiedon tuottajan näkökulmasta, esimerkiksi:

• Asiakkaan kokemus omasta työkyvystään, elämänlaadustaan, terveydentilastaan ja palvelukokemuksestaan. Tietolähteinä esimerkiksi kyselyt, asiakaspalautteet, haastattelut ja kokemusasiantuntijat.
• Ammattilaisten arvio asiakkaiden tilasta, palveluiden ja yhteistyön toimivuudesta. Tietolähteinä esimerkiksi asiakastietojärjestelmään tehdyt kirjaukset ja asiakassuunnitelmat, haastattelut, kyselyt ja keskustelut.

Yksittäistäkin palvelukokonaisuutta koskevaa tietoa voi joutua keräämään useasta tietolähteestä. Tärkein tietolähde on asiakas- ja potilastietojärjestelmä, josta löytyvän tiedon pitäisi olla mahdollisimman reaaliaikaista. Sote-ammattilaisten kirjaamiskäytännöissä on kuitenkin vaihtelua, mikä vaikeuttaa tiedon käyttöä. Kirjaamiskäytäntöjä pyritään yhdenmukaistamaan osana kansallista kehittämistyötä, mutta sote-keskuksissa on tärkeää muun muassa huolehtia ammattilaisten digiosaamisesta ja tarjota mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen.

Vaikuttavuuden mittaamisessa kohteena on yksittäisen asiakkaan kohdalla tapahtuva muutos esimerkiksi työ- ja toimintakyvyssä. Tämä edellyttää mittauksen tekemistä ennen palvelua, palvelun jälkeen ja tarvittaessa myös palvelun aikana. Tällaista seurantaa ja arviointia ei juurikaan toteuteta systemaattisesti sote-organisaatioissa. Vaikuttavuuden seurannan organisointi, jossa johdon rooli on keskeinen, kehittäminen ja pilotointi voidaan aloittaa jonkin tietyn asiakasryhmän kohdalla. Tämän jälkeen toimintaa on helpompi laajentaa myös muihin asiakasryhmiin. Tiedolla johtamiseen palaamme vielä kappaleessa 5.

Mallintamisessa määritellään palvelukokonaisuuteen tai palveluketjuun kuuluvat palvelut, niiden sisällöt ja yhdyspinnat, sekä niiden tuottajat ja niitä toteuttavat ammattilaiset. Mallintamisessa on kyse yhteensovittamisen säännöistä ja periaatteista, joiden mukaan toimitaan, jotta päästään asetettuihin tavoitteisiin. Yhdyspinnat pitää määritellä siten, että asiakas voi siirtyä saumattomasti palvelusta toiseen, ja että tarvittavat asiakasta koskevat tiedot ovat käytössä myös toisessa palvelussa.

Mallintamisen vaiheessa edellä tehdyt määritykset kuvataan tekstinä, kuvioina tai muulla tavoin esimerkiksi hyödyntämällä digitaalista ohjelmaa tai alustaa. Tavoitteena tulisi olla, että palvelukokonaisuudet tai -ketjut ovat asiakastietojärjestelmissä siten, että niiden pohjalta voidaan rakentaa yksittäisen asiakkaan oma palvelukokonaisuus.

Mallintamisessa on hyvä tarkastella muualla vastaaville segmenteille jo kehitettyjä, toiminnassa olevia palvelukokonaisuuksia ja -ketjuja ja hyödyntää niitä tarpeen mukaan. Lisäksi on huomioitava:

• Kaikki asiakasryhmän asiakkaat eivät tarvitse palvelukokonaisuuden tai ketjun kaikkia palveluja.
• Palveluissa voi olla välttämätöntä peräkkäisyyttä, mutta ne voivat olla myös rinnakkaisia tai vaihtoehtoisia.
• Palvelut voivat olla eritasoisia (esimerkiksi terveyden edistäminen tai vaativammat palvelut).
• Palveluita voivat tuottaa eri sektoreilla toimivat organisaatiot.
• Toiminnot voivat sijoittua samoihin fyysisiin tiloihin tai toimia verkostomaisesti eri tiloissa.

Mallintamisen tukena voidaan käyttää erilaisia yhteiskehittämisen ja palvelumuotoilun menetelmiä, joihin pääset halutessasi tutustumaan Innokylässä.

Palvelukokonaisuus tai -ketju konkretisoituu palveluiden tuotannossa sekä ammattilaisten ja asiakkaiden vuorovaikutuksessa. Tämä vaatii hyvää henkilöstön perehdyttämistä ja kouluttamista. Sen tärkein materiaali on edellä kuvattu mallinnus, jossa on määritelty tavoitteet, mittarit, tietolähteet, palvelut ja niiden sisältö, yhdyspinnat, yhteensovittamisen periaatteet ja säännöt sekä tuottajat ja toteuttajat.

Kukin ammattilainen vastaa oman palvelunsa ja tarvittavan yhteistyön toteuttamisesta. Tämän lisäksi ammattilaiset vastaavat asiakkaiden sujuvasta ja oikea-aikaisesta siirtymisestä toisen tuottajan tai palveluyksikön palveluihin. Siksi jokaisen ammattilaisen vastuu palvelukokonaisuuden tai -ketjun toiminnasta on omaa osuutta laajempi ja vaatii palvelujärjestelmän hyvää tuntemusta. Palvelujärjestelmää olemme kuvanneet Monialaisuus ja moniammatillisuus -osiossa. Ammattilaisten palvelujärjestelmään liittyvän osaamisen vahvistamisessa voi hyödyntää myös Työterveyslaitoksen maksutonta Työkyvyn tuki -koulutusta.

Ammattilaisten kouluttamisen ja perehdyttämisen lisäksi tulee sopia palvelukokonaisuuden tai -ketjun toimeenpanon edellyttämistä toimenpiteistä. Toimeenpano edellyttää aikataulutusta ja sitä, että ammattilaiset saavat siihen tukea riittävästi ja matalalla kynnyksellä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, että johtaminen, toimintakulttuuri ja asenteet tukevat sovittujen periaatteiden mukaista toimintaa.

Paikallinen palvelujärjestelmä koostuu useista toimialoista, palvelukokonaisuuksista ja -ketjuista, palveluista ja erilaisista ohjaussuhteista, mikä tekee palvelukokonaisuuksien tai -ketjujen ohjauksesta haastavaa. Lisäksi palvelukokonaisuuden tai -ketjun palveluja järjestäviä tahoja voi olla useampia esimerkiksi tilanteessa, jossa palveluketju ylittää sote- ja työvoimapalveluiden rajan.

Palvelujärjestelmää ohjaavat kansalliset toimijat kuten sosiaali- ja terveysministeriö ja paikallinen järjestäjä asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

Kansallinen tason tavoitteita ovat muun muassa palveluiden turvallisuus, lainmukaisuus ja laadun varmistaminen sekä palveluiden käyttäjien yhdenvertaisuus. Ne ovat kaikille julkisille järjestäjille samankaltaisia ja välttämättömiä. Niihin ohjataan valtion normi-, informaatio- ja resurssiohjauksella sekä vuorovaikutukseen perustuvalla ohjauksella.

Palveluiden järjestäjän tavoitteet perustuvat tietoon alueen toimintaympäristöstä ja asukkaiden tarpeista. Päätavoitteena voi olla esimerkiksi hyvinvoiva väestö. Muut tavoitteet voivat olla monikerroksisia, joita määritellään erikseen esimerkiksi toimialoille, palvelukokonaisuuksille ja -ketjuille.

Palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen tavoitteet perustuvat asiakkaiden tarpeisiin ja asiakassegmentteihin.

Palvelukokonaisuuden tai -ketjun ohjauksen suunnittelu ja toteuttaminen tapahtuvat jatkuvassa vuoropuhelussa palveluiden järjestäjien, tuottajien, palvelukokonaisuudesta ja -ketjusta vastaavien toimijoiden ja asiakkaiden kanssa. Palveluiden järjestämisvastuussa olevien toimijoiden tehtävänä on ohjata palveluntuottajia ja ammattilaisia toimimaan palvelukokonaisuudelle tai -ketjulle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Tarkoituksena on varmistaa, että palvelut ovat asiakkaiden näkökulmasta vaikuttavia. Järjestäjän näkökulmasta palvelutuotannon ohjauksen tarkoituksena on kustannusvaikuttavuus.

Ohjauksen tekee haastavaksi se, että palveluita voivat tuottaa julkisen sektorin lisäksi yritykset, järjestöt ja seurakunnat. Palvelukokonaisuuden tai -ketjun tavoitteiden perusteella valitaan kunkin tuottajan ohjaamiseen soveltuvat ohjauskeinot sekä suunnitellaan, miten niitä käytetään ja miten seurantatietoa hyödynnetään. Tärkeää on, että ohjauskokonaisuudelle määritellään vastuuhenkilöt.

Sekä julkisten että yksityisten palveluiden ohjauksessa voidaan käyttää samaan aikaan useita ohjauskeinoja.

• Normiohjausta ovat muun muassa alueelliset ja paikallisen tason strategiat, poliittiset päätökset ja ohjelmat sekä järjestäjän asettamat sopimusohjaukseen sisältyvät säännöt. Palvelukokonaisuutta tai -ketua koskevat periaatteet ja ohjeet ovat osa normiohjausta.
• Informaatio-ohjauksella tarkoitetaan tiedon tuottamista eri osapuolille. Sellaista on esimerkiksi tutkimus- ja arviointitiedon jakaminen, suositusten laatiminen ja ammattilaisten kouluttaminen. Palvelukokonaisuuden tai -ketjun palvelutuotantoa ja palveluiden toteuttamista koskevat seurantatiedot ovat osa informaatio-ohjausta.
• Resurssiohjauksella tarkoitetaan rahan ja muiden resurssien kohdentamista tavoitteita tukevalla tavalla. Resurssiohjauksen työkaluja ovat budjetin lisäksi esimerkiksi kannustin- ja sanktiomallit.
• Dialoginen eli vuorovaikutukseen perustuva ohjaus täydentää muita ohjauskeinoja. Sitä on esimerkiksi palvelukokonaisuuden järjestämisestä vastaavan esihenkilön ja palveluntuottajien välinen säännöllinen keskustelu siitä, miten palveluiden yhteensovittaminen on onnistunut ja mitä pitäisi kehittää. Yhteinen käsitys on perusta muun muassa tavoitteiden asettamiselle ja niihin pääsemiselle.

Koska palvelukokonaisuus tai -ketju voi koostua monista palveluista, palvelutuotannon ohjaus edellyttää myös eri ohjauskeinojen käyttöä rinnakkain.

Dialogiin perustuva ohjaus varmistaa toiminnan läpinäkyvyyden ja on edellytys luottamukselliselle kumppanuudelle. Se myös mahdollistaa asiakkaiden osallisuuden palveluiden ohjauksessa ja kehittämisessä. Vuoropuhelulla turvataan muun muassa suora vaikuttaminen, prosessien avoimuus, myönteisen palautteen antaminen, kehittämistarpeiden tunnistaminen ja innovatiivisuus. Se tapahtuu erilaisissa säännöllisissä työryhmissä ja foorumeissa, joissa palvelukokonaisuutta tai -ketjua koskevia asioista, kuten tavoitteita, mittareita, palveluja ja muita toimintoja, sekä seurantatietoa käsitellään erilaisissa kokoonpanoissa. Tarkoituksena on ohjata palvelutoimintaa tavoitteiden suuntaisesti ja tehdä tarvittaessa muutoksia.

Keskustelua tulee käydä säännöllisesti vähintään seuraavien toimijoiden kesken:

1. palveluiden järjestäjät
2. palveluiden järjestä(t) ja palveluntuottajat (yksityinen ja oma tuotanto)
3. palvelukokonaisuudesta tai -ketjusta vastaavat toimijat (esimerkiksi kehittämisryhmä)
4. palveluntuottajat keskenään
5. palveluntuottajat ja asiakasedustajat.

Näiden lisäksi asiakasedustajia kuullaan erikseen hyödyntäen esimerkiksi asiakasraateja, haastatteluja tai kyselyjä.

Palvelukokonaisuuden tai -ketjun seurannan organisoinnin ja toteuttamisen osalta tulee sopia ainakin seuraavista asioista:

On sovittava, kuka vastaa palvelukokonaisuuden tai -ketjun seurannasta ja arvioinnista. Tämä on tärkeää erityisesti, kun palvelukokonaisuus tai -ketju ylittää organisaatiorajoja ja palveluiden järjestäjiä on enemmän kuin yksi.

Hyödynnetään seurantatietoa osana jokaista ohjauskeinoa. Normiohjauksen sisältöä, esimerkiksi palvelukokonaisuuden määrityksiä voidaan tarkentaa, kun seurataan palveluiden vaikuttavuutta ja laatua. Resursseja taas voidaan suunnata uudella tavalla, kun tiedetään, mikä on vaikuttavaa ja mikä ei. Informaatio-ohjauksen kannalta seurantatietoa jaetaan avoimesti eri toimijoille, kuten asiakkaille ja ammattilaisille. Vuoropuhelussa keskustellaan seurantatietoon perustuen toteutuneesta ja kehitettävästä toiminnasta.

Seurantatiedon kerääminen eri lähteistä tulee suunnitella ja koordinoida selkeästi. Palveluiden järjestäjä voi antaa palveluntuottajille vastuun tuottaa ja kerätä seurantatietoa tietyin väliajoin mittareilla, joista on sovittu näiden omien palveluiden osalta. Koska tuottajien keräämä tieto ei välttämättä kata kaikkea palvelukokonaisuuden tai -ketjun seurannassa ja ohjauksessa tarvittavaa tietoa, täytyy muun tiedon kerääminen eri lähteistä organisoida erikseen. Palveluiden järjestäjä voi esimerkiksi kerätä kyselyllä tietoa yhteistyön toimivuudesta palveluiden tuottajilta ja ammattilaisilta.

Palveluiden tuottajat tallentavat keräämänsä tiedon johonkin järjestelmään, mistä se on helposti käytettävissä siltä osin, kuin se koskee järjestäjän omaa tuotantoa. Ulkopuolinen palvelutuotanto kerää tietoa omaan järjestelmäänsä, jolloin on sovittava, miten ja missä muodossa tieto saadaan järjestäjän käyttöön.

Palveluiden järjestäjän tehtävä on analysoida ja tulkita useasta eri lähteestä kerättyä tietoa suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Tätä tehdään kuitenkin yhteistyössä ja hyvässä vuoropuhelussa eri toimijoiden kesken, jolloin keskeistä on jo aiemmin mainittu avoimuus ja kaikkien osapuolten kuuleminen. Jotta itse tieto olisi avointa, seurantatieto julkaistaan kaikkien osapuolten hyödynnettäväksi vähintään palveluiden järjestäjän tai järjestäjien verkkosivuilla.