Ratkaisukeskeisyyttä pidetään ainakin yrityskielessä myönteisenä asiana: ongelmista päästään eroon, kun ne ratkotaan voivottelun sijaan. Aikaakin säästyy, kun energia kohdistetaan oikeisiin asioihin.
Termi on lainattu käyttöön psykoterapiasta, jossa sillä on saatu aikaan hyviä tuloksia.
”Ratkaisukeskeisyys yhdistyy selvästi terapian tuloksellisuuteen”, kertoo sosiaalipsykologi, koulutusjohtaja John Pihlaja Helsingin Psykoterapiainstituutista.
”Mutta samaa, ratkaisukeskeistä otetta voi hyvin soveltaa esimerkiksi vanhemmuuteen ja työelämään.”
Ratkaisukeskeisyys on alun perin terapiamuoto, jossa ongelmia ei selitetä niiden alkusyillä, vaan painopiste on tulevaisuudessa. Ratkaisukeskeisyyttä pidetään myönteisenä tapana lähestyä asioita, ja sen on todettu muun muassa lyhentävän terapiaan käytettyjä ajanjaksoja.
Ongelmista oivalluksiin
Ratkaisukeskeisyys on siis varsin kustannustehokas menetelmä terapiamaailmassa, mutta miten sitä saisi sovellettua arjen vuorovaikutustilanteisiin?
Onnistunut, ratkaisukeskeinen keskustelu noudattaa Pihlajan mukaan varsin selkeää kolmen kohdan kaavaa:
- tilanteen selvittäminen
- tavoitteen kirkastaminen
- toiminnan käynnistyminen.
”Unohdamme usein joko ykköskohdan empaattisen kuuntelun tai kolmannen kohdan konkreettisen toiminnan merkityksen”, Pihlaja selittää.
”Ongelmat eivät yleensä pidä päivänvalosta." Ensimmäinen eli tilanteen selvitysvaihe on tärkeä siitä syystä, että meillä ihmisillä on luontainen tarve tulla kuulluiksi. On siis tärkeää avata korvat sille, mikä tilanteessa on ongelmallista ja minkälaisia tuntemuksia se herättää.
”Ongelmat eivät yleensä myöskään pidä päivänvalosta, vaan ne tapaavat pienentyä, kun niistä puhuu”, Pihlaja muistuttaa.
Toisessa vaiheessa on tarkoitus löytää tavoitteita, joita kohti ponnistella. Niiden selvittämiseksi voi kysyä esimerkiksi seuraavat kysymykset: Mikä olisi paras mahdollinen lopputulos? Miten se näkyisi käytännössä?
”Keskustelun vetäjällä on velvollisuus ohjata puhetta tähän suuntaan, ettei se jäisi junnaamaan ensimmäiselle tasolle”, Pihlaja huomauttaa.
"Minkä pienen päätöksen voisit tehdä jo nyt?" Kolmannessa vaiheessa huomio suunnataan toimintaan. Silloin on hyvä miettiä, mikä olisi helpoin tapa aloittaa käytännön toiminnan työstäminen.
”Yksi käyttökelpoinen kysymys voisi olla se, minkä pienen päätöksen voisi tehdä jo nyt matkalla kohti muutosta”, Pihlaja neuvoo.
Puhumalla asiat selviävät
Keskustelu tekee kuitenkin tehtävänsä kokonaisuutena: kuulluksi tuleminen lisää myönteistä suhtautumista itseen ja keskustelukumppaniin, tavoitteen muotoilu auttaa visioimaan haluttua lopputulosta ja yhdessä keksityt toimintatavat ovat sellaisia, että niihin on helppo sitoutua.
”Kolmijako on kätevä myös keskustelun vetäjän näkökulmasta: hänenkään ei tarvitse miettiä ongelmaan ratkaisua keskustelun alusta lähtien”, Pihlaja naurahtaa. ”Työskentely on paljon helpompaa, kun ei tarvitse keskittyä kuin yhteen asiaan kerrallaan."
Koulutusjohtaja John Pihlaja luennoi ratkaisukeskeisyydestä Helsingissä maaliskuussa 2015.
Teksti: Kaisa Into
Kommentointi