Aivotyön sujuvoittaminen on hyvää johtamista

Esihenkilö, onko teidän työpaikallanne keskeytysten, hälyn ja tietotulvan aiheuttamaa aivokuormaa? Entä keinoja vähentää sitä? Voit tukea hyvää kognitiivista ergonomiaa monin tavoin.
-

Aivotyön haasteiden taklaamisessa keskitytään usein yksilön omiin mahdollisuuksiin ja toimiin arjen työssä.

Esihenkilöllä on kuitenkin tärkeä rooli – vastaahan hän töiden sujumisesta ja sopivasta kuormituksesta laajemmin. Esihenkilö saattaa pohtia, mikä on hänen roolinsa aivotyön tilan parantamisessa esimerkiksi itsenäisten asiantuntijoiden keskellä.

”Kyseessä ei ole mikromanageeraus, sillä esihenkilön tehtävänä on tukea asiantuntijan työtä. Ota paikkasi hyvään aivotyöhön herättelijänä ja pidä huolta siitä, että mietitte haasteita yhdessä”, johtava tutkija Virpi Kalakoski Työterveyslaitoksesta kannustaa.

”Ensin pitää selvittää, mitkä asiat aiheuttavat aivokuormaa. Sen jälkeen päästään ideoimaan ratkaisuja ja pelisääntöjä.”

Esihenkilön kannattaa antaa aikaa ja tukea yhteisten toimintatapojen kokeiluihin. Toimenpiteet on vastuutettava ja aikataulutettava. Niiden toteutumista pitää myös seurata. Esihenkilö voi kysyä, ovatko esimerkiksi häiriöt tai keskeytykset vähentyneet yhdessä sovituilla pelisäännöillä. Tärkeää on olla kiinnostunut arjen sujuvuudesta.

”Aivotyöasioita voi käsitellä myös perehdytyksessä. Silloin on hyvä tilaisuus kertoa työyhteisön aivotyön pelisäännöistä”, Kalakoski sanoo.

Kertarykäyksestä viikkosiivoukseen

Työn kehittäminen ja hyvän kognitiivisen ergonomian ylläpitäminen on vähän kuin siivoamista. Jos siivoaa vain kerran vuodessa, siihen menee järjettömästi aikaa. Kaaoksen keskellä eläminen on raskasta. Kun siivoaminen on viikoittaista ja pieniä hommia hoitaa vaikka päivittäin, yleisilme pysyy siistinä.

Myös kognitiivisesta ergonomiasta huolehtiminen on jatkuvaa työn siistimistä. Sille kannattaakin varata aikaa esimerkiksi jokaisesta tiimin palaverista viisiminuuttinen ja silloin tällöin vähän pidempi rupeama.

”Esihenkilö voi yhdessä tiiminsä kanssa päättää tietyt jatkuvat teemat, joita seurataan. Esimerkiksi häiriöiden vähentämisen voi aloittaa aivoriihellä, mutta sen jälkeen niitä vähennetään jokapäiväisessä työssä. Tiimipalaverissa voi kysyä joka viikko, mikä on tilanne häiriöiden kanssa”, sanoo asiantuntija Kirsi Luokkala Työterveyslaitoksesta.

Aivotyöasioiden edistämiseen tarvitaan myös apujoukkoja. Löytyykö tiimistä innokkaita työhyvinvoinnin edistäjiä, aivotyöagentteja, jotka voivat auttaa?

Hallitse myös omaa aivokuormaasi

Esihenkilön kannattaa pohtia myös omaa toimintaansa: Keskeytänkö muiden työn usein vai keräänkö asioita viikoittaiseen kokoukseen? Lähetänkö liikaa epäoleellista tietoa sähköpostitse vai tiivistänkö asiat esimerkiksi viikkokirjeen muodossa?

Kirsi Luokkala muistuttaa, että myös esihenkilöllä on oikeus sujuvaan aivotyöhön. Neuvotaanhan lentokoneessakin laittamaan happinaamari ensin itselleen ja auttamaan vasta sitten muita.

”Alaisilleen läsnä oleva esihenkilö haluaa mielellään antaa kuvan, että hänen ovensa on aina auki. Siitä huolimatta on täysin sallittua varata esimerkiksi kerran viikossa kalenteristaan aika, jolloin huoneen oven voi sulkea ja tehdä niitä asioita, jotka ovat tärkeitä mutta ei-kiireellisiä.”

Aiheesta lisää:

Ratkaisuja sujuvampaan aivotyöhön



Tutustu Aivotyö sujuvaksi -tietopankkiin ja poimi sieltä keinoja häiriöiden, keskeytysten ja tietotulvan hallintaan.

Jaa sisältö somessa!