Kohti omannäköistä työtä – työntekijän ja työn yhteensopivuutta voi parantaa

Mistä johtuu, että samoissa työoloissa toinen kukoistaa ja toinen kuormittuu? Siihen voi osaltaan vaikuttaa ihmisen persoonallisuus. Usein työtä on mahdollista tuunata itselleen sopivammaksi, ainakin jossain määrin.
Psykologi Anniina Virtanen Työterveyslaitoksesta.

Erityisasiantuntija, psykologi Anniina Virtanen Työterveyslaitoksesta (kuva Nina Karlsson)

Psykologi Anniina Virtanen Työterveyslaitoksesta työskenteli aiemmin tutkijana. Hän huomasi, että monet tutkijakollegat uppoutuivat mielellään datan perkaamiseen jopa päiväkausiksi kerrallaan. Virtanen itse ei nauttinut siitä juurikaan.

”Tylsistyin siinä helposti, vaikka tutkimusaihe olikin mielenkiintoinen. Kaipasin sosiaalisempaa ja nopeatempoisempaa hommaa.”

Ongelma ratkesi, kun hän siirtyi työhyvinvoinnin kouluttajan ja valmentajan tehtäviin. Nyt hän tuntee tekevänsä työtä, joka sopii paremmin hänen persoonallisuuteensa.

”Työntekijän ja työn yhteensopivuuteen vaikuttaa esimerkiksi se, mikä häntä motivoi ja kuormittaa”, Virtanen sanoo.

Samat työolot vaikuttavat ihmisiin hieman eri tavoin

On paljon työoloihin liittyviä asioita, joihin panostaminen tukee työpaikalla kaikkien hyvinvointia. Sellaisia ovat esimerkiksi hyvä johtaminen ja reilu kohtelu.

”Aika vähän sen sijaan puhutaan ihmisten välisistä eroista. Samat työolot voivat vaikuttaa ihmisiin hieman eri tavoin. Tismalleen samat työhyvinvointivinkit eivät myöskään toimi kaikilla työntekijöillä ihan yhtä hyvin”, Anniina Virtanen sanoo.

Ajatellaan vaikka introvertteja ja ekstrovertteja. Kyse on persoonallisuuden piirteistä, jotka voi nähdä janan päätepisteinä. Harva meistä on kummassakaan ääripäässä eli täysin sisäänpäin tai ulospäin suuntautunut.

Työhön liittyvä vuorovaikutus saattaa herkästi kuormittaa introverttia työntekijää. Ekstrovertti puolestaan voi saada energiaa juuri sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Persoonallisuus ei määritä työhyvinvointia

Persoonallisuudella tarkoitetaan suhteellisen pysyviä psykologisia ominaisuuksia eli tapoja ajatella, tuntea ja käyttäytyä. Ne vaikuttavat siihen, miten me suhtaudumme itseemme, reagoimme ympäröivään maailmaan ja muihin ihmisiin.

Persoonallisuuden ja työhyvinvoinnin yhteyksiä on tutkittu jonkin verran. Eniten tutkimusta on niin sanotuista big five -piirteistä. Niitä ovat introversio–ekstroversio-jatkumo, tunnollisuus, avoimuus, sovinnollisuus ja tunne-elämän epätasapainoisuus.

Tutkimusten mukaan tunne-elämän epätasapainoisuus on riski työhyvinvoinnille. Tunnollisuudella, ekstroversiolla ja sovinnollisuudella taas on havaittu olevan myönteisiä yhteyksiä työhyvinvointiin.

”Persoonallisuuden piirteet eivät kuitenkaan ole sinänsä positiivisia tai negatiivisia. Ne vaikuttavat työhyvinvointiin vuorovaikutuksessa työolojen kanssa. Tietty piirre ei automaattisesti johda huonompaan tai parempaan työhyvinvointiin”, Anniina Virtanen huomauttaa.

”Persoonallisuuden piirteet myös toimivat vuorovaikutuksessa keskenään: muut ominaisuudet voivat esimerkiksi vähentää tunne-elämän epätasapainoisuuden vaikutuksia.”

Oleellista on, miten työntekijän ominaisuudet sopivat siihen ympäristöön, jossa hän työskentelee.

Itsetuntemus antaa osviittaa työn tuunaajalle

Työntekijän ja työn yhteensopivuutta on mahdollista parantaa työn tuunaamisen keinoin. Se tarkoittaa työn omaehtoista muokkaamista itselle sopivammaksi ja mielekkäämmäksi – työnkuvan rajoissa.

Hyvä lähtökohta on itsetuntemus: mitkä asiat työssä innostavat ja kuormittavat eniten?

Jos tunnistaa työn sosiaalisen puolen voimavarakseen, työssä voi pyrkiä lisäämään ihmisten kanssa olemista. Tai jos huomaa kuormittuvansa avokonttorin hälyssä, voi ehkä vetäytyä rauhallisempaan tilaan tai kokeilla vastamelukuulokkeita.

”Vaikka omaa työtä olisi vaikea tuunata, niin usein voi tuunata palautumistaan. Introvertti opettaja voisi jäädä tauolla luokkaan, jos opettajanhuoneen puheensorina haittaa palautumista”, Anniina Virtanen ehdottaa.

”Aina nykyisen työn tuunaaminen ei riitä. Silloin paras ratkaisu voi olla, että tuunaa koko työuransa uuteen uskoon ja esimerkiksi vaihtaa alaa.”

Hiertävätkö samat asiat työpaikasta riippumatta?

Työntekijän ja työn huonosta yhteensopivuudesta saattaa kertoa se, että tietyt asiat työssä hiertävät työpaikasta riippumatta – vaikka työolot olisivatkin kunnossa. Hankalalta tuntuvat asiat ikään kuin seuraavat mukana.

”Ei välttämättä ole mahdollista löytää sellaista työtä, joka sopisi sataprosenttisesti yhteen oman persoonan kanssa”, Anniina Virtanen sanoo.

Jos työssä kuitenkin on paljon sellaista, mikä tuntuu innostavalta ja mielekkäältä, ihmisen ja työn yhteensopivuus on yleensä hyvällä tolalla.

Virtasen mielestä kannattaa pohtia, mitkä asiat työssä vaikuttavat omaan hyvinvointiin niin paljon, ettei niistä voi joustaa. Usein ne liittyvät arvoihin. Jos työ on täysin omien arvojen vastaista, siinä on aika vaikea voida hyvin.

 

Aiheesta lisää:

Anniina Virtasen kirja Tunne työminäsi – Näin löydät yksilöllisiä tapoja jaksaa ja kukoistaa (Tuuma, 2024) julkaistaan syyskuun lopussa.

Työn tuunaaminen

Introverttina työpaikalla – ”Haluaisin vain tehdä työni rauhassa” (Työterveyslaitoksen Työpiste-verkkolehti)

Työn imua työtä tuunaamalla -verkkovalmennus

Jaa sisältö somessa!