Kurikkalainen Seija Koskela on hyvä esimerkki siitä, että työura voi jatkua sairaudesta ja kivuista huolimatta. Hän on vaihtanut kahdesti työtä Seinäjoen keskussairaalassa – ensin puutarhatyöntekijästä lähetiksi, sitten lähetistä laboratorion työntekijäksi.
2000-luvun alusta alkaen Koskela työskenteli kesäisin sairaalan piha-alueilla. Talvisin hän teki sairaalassa lähetin sijaisuuksia. Yhtenä kesänä kädet olivat jatkuvasti kipeinä. Koskela ajatteli, että hänen pitää vain kuntoilla enemmän. Syksyllä hän osti kuntopyörän.
”Jalkani alkoivat olla niin kipeät, etten meinannut pystyä polkemaan. Väsymyksenikään ei tuntunut normaalilta.”
Tutkimuksissa selvisi, että Koskelalla on harvinainen, perinnöllinen sidekudossairaus Ehlers-Danlosin syndrooma. Se voi aiheuttaa muun muassa nivelten yliliikkuvuutta ja sijoiltaanmenoja, kroonista kipua sekä lihasten poikkeavaa väsymistä. Toimintakyky saattaa vaihdella päivittäin.
Työtehtävät muokattiin sopiviksi
Puutarhatyöt piti jättää, kun olkapäät alkoivat haravoidessa mennä sijoiltaan. Onneksi sairaalassa avautui lähetin vuorotteluvapaan sijaisuus, ja vuonna 2012 Seija Koskela sai vakituisen paikan lähettinä. Uuden työsuhteen mukana tuli kutsu työhöntulotarkastukseen.
”Työterveyslääkäri kysyi, millainen terveydentilani on. Vastasin, että tähän tämä taitaa nyt tyssätä.”
Lääkäri oli eri mieltä. Koskelan työtehtävät räätälöitiin sen mukaan, mitä hän pystyi tekemään. Painavia taakkoja ei tarvinnut nostaa yksin, ja sairauteen liittyvät rajoitukset otettiin huomioon myös hänen postinjakoreitissään.
Kun lähetit saivat sähköpotkulaudan, Koskela käytti sitä sairaalan käytävillä niin paljon kuin mahdollista. Hän ideoi itsekin työtapoja, jotka auttoivat pärjäämään työssä. Jos hän ei esimerkiksi pystynyt ottamaan sormenpäillään kiinni jostain esineestä, hän teki sen ranteillaan.
Matalalla kynnyksellä keskustelemaan
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin työhyvinvointisuunnittelija Marja Mäkiniemi sanoo, että heillä tuetaan työkykyä, ei työkyvyttömyyttä. Varhaisen tuen toimintamallia hyödynnetään, kun työntekijällä on jotain työn tekemiseen liittyvää haastetta.
”Se voi olla mikä tahansa asia, joka haittaa työntekoa – läheinen sairastaa, työvuorot ovat hankalat, oma jaksaminen huolestuttaa, osaamisessa on puutteita tai mieli pahoittuu työyhteisössä.”
Ensimmäinen askel on, että esimies ja työntekijä pitävät varhaisen tuen keskustelun. Toisin sanoen he istuvat alas ja miettivät, mitä tilanteelle voitaisiin tehdä.
Jos kyse on sairaudesta, käynnistetään yhteistyö työterveyshuollon kanssa. Työhyvinvointisuunnittelija tukee ja neuvoo esimiehiä ja työntekijöitä siinä, mitkä keinot auttavat osatyökykyistä jatkamaan työssä.
Mäkiniemi työskentelee sairaanhoitopiirin HR:ssä henkilöstöjohtajan alaisuudessa. Työtä helpottaa paljon se, että hän tuntee sekä esimiesten että työntekijöiden arjen.
U-toimi helpottaa uudelleensijoitusta
Marja Mäkiniemi sanoo, että monet työkykyä tukevat ratkaisut ovat tavallista esimiestyötä eivätkä vaadi suuria järjestelyjä. Tässä on pari esimerkkiä:
Hoitajalla on paha pikkunivelartroosi eli nivelrikko, minkä takia pinsettiote ei onnistu ja lääkkeiden jakaminen on vaikeaa. Voidaan sopia, että hänet vapautetaan siitä tehtävästä. Toisella työntekijällä on migreenitaipumusta ja pitkä työmatka. Siksi hän kokee myöhäiset työvuorot erityisen raskaiksi. Sovitaan, että hänen työvuoronsa päättyvät jo kello 19.
Joskus työkyky heikkenee siinä määrin, ettei nykyisessä työssä pysty jatkamaan. Ratkaisuna voi olla työntekijän uudelleensijoitus. Sitä varten Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on mahdollista perustaa uudelleensijoitustoimi eli U-toimi. Työtehtävät räätälöidään henkilön voimavarojen ja työnantajan tarpeiden mukaan.
Erillistä määrärahaa ei ole. Rahoitustarve huomioidaan toiminta- ja taloussuunnittelussa. U-toimi lakkaa, kun työntekijä siirtyy toisiin tehtäviin tai eläkkeelle.
”U-toimen vahvuus on siinä, että se on henkilöön sidottu ja ylimääräinen vakanssi. Kenenkään ei esimerkiksi tarvitse pelätä, että U-toimen saanut veisi hänen paikkansa. Tämä vaikuttaa siihen, miten henkilö otetaan vastaan uudessa yksikössä”, Mäkiniemi huomauttaa.
Jalan rasittuminen vei sairauslomalle
Keskussairaalan lähettinä työskennellyt Seija Koskela sai vuosien kuluessa uusia vaivoja. Vuonna 2013 hänen toiseen jalkaansa tuli jatkuva särky, joka ei ole loppunut vieläkään. Kipu tuntuu lonkasta varpaisiin asti, ja välillä varpaat puutuvat.
Askelmittarin mukaan Koskela käveli sairaalan käytävillä 15 000 askelta päivässä. Kipeä jalka alkoi rasittua liikaa, ja keväällä 2019 tuli täydellinen pysähdys:
”En pystynyt enää kävelemään ja totesin, että nyt on pakko mennä lääkäriin. Olin kaksi ja puoli kuukautta sairauslomalla. Välillä kokeilin kolme päivää, onnistuisiko työnteko, mutta siitä ei tullut mitään.”
”Sairauslomalla oleminen oli todella raskasta. Päivät tulivat niin pitkiksi. Työhän tuo rytmin elämään.”
Seuraavaksi Koskela palasi töihin kuukauden osasairausvapaalla. Sen aikana hän tutustui putkipostin käsittelyyn kliinisen kemian laboratoriossa. Asiasta oli sovittu yhdessä työterveyslääkärin, työhyvinvointisuunnittelija Marja Mäkiniemen sekä kahden esimiehen kanssa – toinen oli lähettien esimies logistiikkapalveluista ja toinen laboratorion esimies.
”Töihin on kiva tulla joka aamu”
Kolmen kuukauden työkokeilu kliinisen kemian laboratoriossa alkoi kesälomien jälkeen. Seija Koskela työskenteli ensin 20 tuntia viikossa, ja työaikaa pidennettiin vähitellen. Koska kokeilu sujui hyvin, hän on nykyisin yksi laboratorion kokopäiväisistä työntekijöistä.
Tehtäviin kuuluu muun muassa putkipostilla tulevien näytteiden lajittelua, putkipostikapselien pesua, muilta paikkakunnilta tulevien näytelaatikoiden purkamista ja näytteiden kirjaamista tietokoneelle. Koskela sanoo, että töihin on kiva tulla joka aamu.
”Laboratorio on ihan uusi maailma, ja opin uutta päivittäin. Vaikka joudun olemaan jalkojeni päällä, kävelen kuitenkin yli 10 000 askelta vähemmän kuin postia jakaessani.”
Marja Mäkiniemi sanoo, että tässä työjärjestelyssä voittivat kaikki:
”Kemian yksikkö sai Seijasta erinomaisen työntekijän, ja yhden laboratoriohoitajan työpanos vapautui koulutusta vastaavaan ydintyöhön.”
Kaikki mahdollisuudet käyttöön
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin henkilöstömäärä on runsaat 3300. Keski-ikä on noin 47 vuotta, ja vanhuuseläkkeelle siirtyy vuosittain noin 70 työntekijää.
Kun varhaisen tuen malli vuonna 2008 käynnistettiin, varhaiseläkeperusteiset maksut olivat 850 000 euroa vuodessa. Maksut alkoivat vähentyä, ja ne ovat pysyneet keskimäärin 600 000 eurossa.
”Tehostamalla osatyökykyisten tukea olemme saaneet pidettyä maltillisina varsinkin täydet työkyvyttömyyseläkkeet. Esimerkiksi viime vuonna meillä alkoi yksi täysi työkyvyttömyyseläke ja neljä kuntoutustukea”, Marja Mäkiniemi sanoo.
Hänen mukaansa varhaisen tuen malli ei yksin ratkaise työkykyongelmia:
”Tuomme esiin mahdollisuudet. Kukin päättää itse, tarttuuko niihin. Asioilla on taipumus järjestyä, jos kaikki osapuolet niin haluavat.”
”Kun käyn neuvotteluja työssä jatkamisesta, sanon aina, että tänään keskustellaan sinun asiastasi. Voi olla, että huomenna keskustellaan minun tilanteestani. Otetaan kaikki keinot käyttöön”, Mäkiniemi sanoo.
Marja Mäkiniemi esitteli Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin varhaisen tuen mallia Strateginen työkykyjohtaminen sote-muuoksessa -hankkeen vertaisoppimispäivässä, joka pidettiin Joensuussa syyskuussa 2019. Hanketta johtaa Työteveyslaitos.
Kommentointi