Nanohiukkasilla tarkoitetaan pienen pieniä hiukkasia, jotka ovat läpimitaltaan vain joitakin millimetrin miljoonasosia.
Luonnollisista lähteistä – kuten metsäpaloista ja tulivuorenpurkauksista – peräisin olevia nanohiukkasia on ilmassa aina. Lisäksi nanohiukkasia tulee ilmaan esimerkiksi liikenteestä ja teollisuuden päästöistä.
Nanohiukkasia valmistetaan myös tarkoituksella. Näitä teollisesti tuotettuja nanomateriaaleja käytetään muun muassa kosmetiikassa, lääkkeissä, tekstiileissä, elektroniikassa ja maaleissa.
Tavoitteena on parantaa tuotteiden ominaisuuksia. Yleisiä nanomateriaaleja ovat esimerkiksi hiilinanoputket ja titaanidioksidi.
Nanohiukkaset voivat päästä keuhkoihin
”Työntekijät saattavat altistua nanohiukkasille työpaikoissa, joissa nanomateriaalia joko valmistetaan tai hyödynnetään tuotteiden valmistuksessa”, sanoo erikoistutkija Anna-Kaisa Viitanen Työterveyslaitoksesta.
Viitanen ja hänen kollegansa mittaavat nanohiukkasille altistumista työpaikoilla ja ehdottavat tulosten perusteella riskinhallintakeinoja. Hän on yksi puhujista Nanoturvallisuusseminaarissa, joka pidetään syyskuussa 2019.
Nanohiukkasille voi altistua kolmella tavalla: hengitysteitse, ihon tai ruoansulatuskanavan kautta. Työpaikoilla todennäköisin tapa on se, että jauhe- tai aerosolimaista nanomateriaalia kulkeutuu hengitysteihin.
Pienen kokonsa vuoksi nanohiukkaset pääsevät keuhkoihin ja sitä kautta mahdollisesti verenkiertoon. Nanohiukkasilla arvellaan olevan yhteyttä keuhkosairauksiin sekä sydän- ja verisuonitauteihin.
Kuusi keinoa torjua riskejä
Anna-Kaisa Viitasen mukaan teollisesti tuotettujen nanohiukkasten riskit tunnistetaan työpaikoilla pääsääntöisesti hyvin ja niihin on varauduttu hyvin. Hiukkasille altistutaan tyypillisesti poikkkeus- ja onnettomuustilanteissa sekä huolto- ja kunnossapitotöissä.
Riskinhallinta lähtee siitä, että nanomateriaaleja ajatellaan yhtenä kemikaalina muiden joukossa. Nanohiukkaset ovat siis osa kemikaalien riskinhallintaa.
”Nanohiukkasten riskinhallinnassa ei ole mitään mystistä eikä siinä tarvita erikoisia menetelmiä. Henkilönsuojaimissa ja kohdepoistolaitteissa tosin pitää olla sellaiset hiukkassuodattimet, jotka soveltuvat nanohiukkasten suodattamiseen.”
Viitanen puhuu riskinhallinnan portaista: Ensin mietitään, voisiko haitallisen materiaalin korvata turvallisemmalla. Toiseksi katsotaan, voisiko altistumista vähentää – ja niin edelleen. Vasta viimeiseksi – kuudennella portaalla – turvaudutaan henkilönsuojaimiin.
Nanohiukkasia voidaan torjua esimerkiksi näillä keinoilla:
- Korvaaminen: Otetaan käyttöön materiaali, joka on vähemmän haitallinen ja tuottaa vähemmän hiukkasia kuin nykyinen nanomateriaali.
- Vähentäminen: Muutetaan materiaalin olomuotoa hyödyntämällä tahnoja tai nesteitä jauheiden sijaan. Näin pyritään vähentämään altistumista.
- Eristäminen: Siirretään valmistusprosessi toiseen tilaan tai koteloidaan se. Käytetään suojaverhoilua, väliseinää tai suojalevyjä.
- Vaikuttaminen leviämisreittiin: Käytetään kohdeilmanvaihtoa ja vähennetään pölyämistä pölyämisen estoaineiden avulla tai kostuttamalla.
- Altistumisen välttäminen: Vähennetään työntekijöiden altistumisaikaa työkierrolla, prosessin ja työtehtävän ajoituksella sekä estämällä tarpeeton pääsy työtilaan.
- Henkilönsuojaimet: Hiukkasilta suojaavat hengityksensuojaimet suojaavat myös nanohiukkasilta. Annetaan työntekijöille koulutusta suojainten käyttöön.
Turvallisuus otettava huomioon alusta asti
Anna-Kaisa Viitanen huomauttaa, että nanomateriaaleja ja niiden turvallisuutta ei voida käsitellä yhtenäisenä ryhmänä. Osa nanohiukkasista voi olla turvallisia ja osa hyvinkin haitallisia. Esimerkiksi joidenkin hiilinanoputkien on todettu käyttäytyvän asbestin kaltaisesti.
Koska nanohiukkasten terveysvaikutuksista ei kuitenkaan ole vielä kattavaa tietoa, riskinhallinta perustuu niin sanottuun varovaisuusperiaatteeseen. Se tarkoittaa, että teollisesti tuotetuille nanohiukkasille altistuminen pyritään minimoimaan.
”Viime aikoina alalla on ollut trendinä Safe by design -periaate. Sen mukaan turvallisuus otetaan huomioon jo siinä vaiheessa, kun nanoteknologiaa hyödyntävää uutta tuotetta aletaan suunnitella”, Viitanen kertoo.
”Kun turvallisuutta mietitään pitkin matkaa ja alan kaikkien toimijoiden kesken, tuloksena on mahdollisimman turvallinen tuote ja valmistusprosessi.”
Kommentointi