Duunitohtori oli nuorena töissä tehtaassa, jossa ainoana tehtävänä oli syöttää oluttölkin kansia koneeseen, joka kiinnitti ne tölkkiin. Niin sanottuina hyvinä päivinä syntyi yli 100 000 tölkkiä.
Lähin työkaveri oli metrien päässä. Hänestä ei kuitenkaan ollut iloa, koska yli 90 desibelin melussa oli käytettävä kuulonsuojaimia. Aamun jaksoi jotain ajatella, mutta loppupäivä mateli tylsystellessä. Toisinaan koneet menivät rikki, jolloin saattoi sentään mennä juttelemaan työkavereitten kanssa. Ennen pitkää salin päällikkö tuli kiukkuisena kysymään, kuka antoi luvan poistua työpisteeltä.
Luulen, ettei enää juurikaan ole ihan tällaisia työpaikkoja ja tehtäviä, joissa on olemattoman vähän mahdollisuuksia vaikuttaa työn tekemisen tapoihin. Tästä kertoo myös Duunitohtorin luottotietolähde, Tilastokeskuksen Työolotutkimus. Sen mukaan suurin osa palkansaajista voi säännöllisesti suunnitella omaa työtään.
Monista voi kuitenkin ensi alkuun tuntua, ettei omassa työssä voi tehdä mitään toisella tapaa kuin on aina neuvottu, käsketty tai totuttu tekemään. Osassa työpaikkoja on vielä vallalla kulttuuri, jossa tehdään se, mitä pomo sanoo tavoilla, jotka työnjohto on suunnitellut.
Duunitohtorin kokemus on, että myös vahvasti ylhäältä alas johdetuilla työpaikoilla tai yksitoikkoisina pidetyissä töissä on mahdollista löytää keinoja tuunata työstään parempaa, niin että työ tuntuu entistä fiksummalta ja tekijänsä näköiseltä. Duunitohtori on esimerkiksi törmännyt linja-autonkuljettajiin, jotka tervehtivät jokaista matkustajaa ja jopa laulavat.
Yhdessä työn tuunaamisen kehittämishankkeessa tehtaan työntekijät eivät aluksi uskoneet, että he voisivat tehdä muuta kuin mitä ”pomo sanoo”. Pienen tuumailun jälkeen he ideoivat monia mahdollisuuksia parantaa arjen työtään ja hyvinvointiaan. He muun muassa saivat idean kutsua asiakkaita linjalle esitelläkseen myyntiosastoa lähempää, mitä kaikkea he pystyvät koneilla tekemään.
Toisessa kehittämishankkeessa tarkoin määriteltyä työtä tekevät vanginvartijat lähtivät erityisesti parantamaan keskinäistä vuorovaikutustaan, kuten kuuntelemisen taitoja, palautteen antamista toisilleen ja arvostusta.
Monessa asiantuntijatyöyhteisössä on voitu vuosien saatossa rutinoitua. Silloin keinoksi on löytynyt yhteisen työn tarkastelu tuorein silmin: mitä tässä voisi oppia ja tehdä toisin esimerkiksi työrooleja kierrättämällä tai monipuolistamalla?
Viimeksi mainitusta Duunitohtori muistaa omakohtaisen esimerkin ryhdyttyään työpaikallaan mentoriksi. Se tarjosi harvinaisen mahdollisuuden tarkastella omaa työtä uusista näkökulmista ja oppia nuoremmalta työtoverilta.
Työtä voi tarkastella ja siihen voi tehdä pieniä muutoksia joko itsekseen tai sitten porukalla. Työn mielekkyyttä lisää jo se, että työpaikalla lähdetään yhdessä keskustelemaan, mikä työssämme lisää työn imua ja miten sellaisia asioita voidaan entisestään vahvistaa.
Duunitohtorin matkan varrella oppimaan kuuluu myös se, että kun lähtee tekemään ihan pieniä muutoksia työssä, työtavoissa tai työpaikan vuorovaikutuksessa, onnistuu varmimmin. Ja kun pieniä onnistumisia syntyy, ne valavat uskoa, että tarvittaessa voi onnistua isommissakin muutosaskelissa.
Alussa mainitussa nuoruuteni tehdastyössäkin löytyi yksi tapa tuunata työstä haastavampaa:
Ilmoittauduin vapaaehtoisesti ”tynnyriosastolle”, jossa tehtävänä oli lastata suoraan uunista tulevia tulikuumia, raskaita metallitynnyreitä tavaravaunuun. Raskasta ja kuluttavaa työtä, mutta silti vaihtelua yhden kädenliikkeen työlle. Ja sitä tehtiin kesäaikaan ulkona!
Vastaaja: Duunitohtorina toimi tällä kertaa tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta.
Aiheesta lisää:
