Tärinätauti

Täriseviä työkaluja käyttäviä työntekijöitä on Suomessa arviolta 50 000. Käsiin kohdistuvalle tärinälle altistutaan työskenneltäessä moottorikäyttöisillä käsityökoneilla. Suomessa tärinälle altistuminen on vähentynyt selvästi muun muassa metsurin työn ja kaivostyön vähennyttyä ja työkalujen tärinävaimennuksen parannuttua. Useissa ammateissa (autonasentajat, valunpuhdistajat, rakentajat ja niin edelleen) altistutaan edelleen erilaisten paineilma- tai sähkökäyttöisten käsityökalujen, kuten mutteriavaimien, hiomalaikkojen, iskuporien, piikkausvasaroiden ja betonitäristimien, aiheuttamalle tärinälle.

Työperäisten sairauksien rekisteriin ilmoitetaan nykyään vain 10–15 tärinätautitapausta vuodessa. Todellinen määrä on todennäköisesti moninkertainen. Tärinäsairauden väheneminen ja lieventyminen on nähty erityisesti metsureilla, joiden käyttämät moottorisahat ovat keventyneet ja niissä on parantunut tärinävaimennus. 

Tärinän haitallisuus riippuu altistumisajasta, tärinän voimakkuudesta, taajuudesta ja kiihtyvyydestä. Näiden perusteella on laadittu kansainvälinen standardi (Suomessa SFS- EN ISO 5349-1: 2001), jonka mukaan tärinän ominaisuuksista voidaan ennustaa valkosormisuusoireen esiintymistodennäköisyys. Standardi aliarvioi taudin riskiä kuitenkin useissa tapauksissa, koska se ei ota riittävästi huomioon tärinän impulssimaisuutta ja suurtaajuisen tärinän osuutta. Myös työssä käytettävä puristusvoima, työasennot sekä työkalun paino ja ikä vaikuttavat käteen välittyvän tärinän määrään. Myös yksilölliset erot oireiden kehittymisessä ovat suuria.

Tärinän haitallisuus riippuu altistumisajasta, tärinän voimakkuudesta, taajuudesta ja kiihtyvyydestä.

1960-luvulla saattoi metsurin tärinätauti ilmetä 4–5 työvuoden jälkeen, mutta uusien sahojen myötä niitä on ilmennyt keskimäärin selvästi yli kymmenen vuoden kuluttua. Joissakin tehtävissä tärinäsairaus voi edelleen ilmetä hyvinkin nopeasti, esimerkiksi penkkihionnassa valkosormisuusoireita on tullut jo alle vuoden altistumisen jälkeen.

Aluksi valkeneminen rajoittuu sormenpäihin ja ilmenee talvisin. Edenneissä tapauksissa molempien käsien neljä sormea (ei juuri koskaan peukalo) saattavat muuttuvat viileällä ja kosteallakin säällä täysin valkoisiksi. Valkosormisuuskohtausten aikana käsissä on puutumista, kömpelyyttä ja puristusvoiman heikkoutta. Kohtaus helpottaa vähitellen käsiä lämmittämällä ja ravistelemalla. 

Jos tärinätaudissa on ääreishermoston vaurio, se ilmenee jatkuvana tuntohäiriönä, kömpelyytenä ja puristusvoiman heikkoutena. Käsitärinä altistaa rannekanavaoireyhtymälle, varsinkin jos työhön liittyy toistuvasti käden voimankäyttöä ja ranteen keskiviivasta poikkeavia asentoja.

Selvittelyn perusta on oire- ja altistumishistoria. Valkosormisuus eli Raynaudin oire voidaan osoittaa kylmäaltistuskokeella. Työterveyslaitoksella on sormipletysmografia, jolla mitataan sormien jäähdyttämisen aiheuttama sormien systolisen verenpaineen lasku vertailusormeen verrattuna.  

Erotusdiagnostiikassa on otettava huomioon primaarinen Raynaudin oire, jota esiintyy noin 4–10 %:lla väestöstä. Lisäksi huomioitava muut sekundaarisen Raynaudin syyt, kuten sidekudossairaudet, veren ja verisuonien sairaudet, trauman ja paleltuman jälkitilat sekä verisuonia supistavat lääkkeet.

Tärinän tai oireita voimistavien tekijöiden vähentäminen lieventää usein oireita tai ne voivat joskus väistyä. Pitkään jatkunut oireisto ei useinkaan korjaannu altistumisen loputtua.

Tärkeintä on tärinän vähentäminen. Tärinää koskevan direktiivin (44/2002/EY) perusteella annetussa tärinäasetuksessa käsitärinän alempana toimenpiderajana on 2,5/m2 ja raja-arvona 5 m/s2. Työnantajan on laadittava tärinäntorjuntaohjelma, jos alempi toimenpideraja ylitetään. Tärinälle altistuville työntekijöille on syytä suorittaa työterveyshuollossa terveystarkastuksia, alkutarkastus ja määräaikaistarkastukset altistuksen määrästä riippuen. Seurantaan suositellaan käytettäväksi oirekyselyjä. 

Kehotärinälle voi altistua maanrakennus-, maasto-, rakennus- ja maatalousajoneuvoissa, kaivosporakoneiden käytössä sekä sotilasajoneuvoissa. Altistuksen selvittäminen edellyttää yleensä mittauksia. Kehotärinälle on raja-arvot: päivittäisen altistumisen toiminta-arvo 0,5 m/s2 ja raja-arvo 1,15 m/s2. Toiminta-arvon ylittyessä ovat terveystarkastukset aiheellisia. Kehotärinä lisää selkäkivun ja mahdollisesti nivelrikon riskiä. Työhygieeniset raja-arvot ylittävää altistumista ei sallita raskauden aikana, koska saattaa lisätä keskenmenon ja lapsen alipainoisena syntymisen riskiä. 

Tutustu tärinälaskuriin (tyosuojelu.fi)